perjantai 12. maaliskuuta 2021

Sähkönkulutuksen erilaisia tasoja

 










Ehkä jotain mielenkiitoista saattaa näkyä näissäkin käppyröissä? 

Ainakin tuossa näkyy osittain 2 peräkkäistä maaliskuuta (eli viime päivien kulutustiedot ovat päivillä 1-> 11.3.2021), ja "vanhaan pohjaan" tehtynä viimevuotiset luvut paistaa vielä läpi loppukuun osalta 12-31.2020 maaliskuulta.

Sitten noissa käppyröissä näkyy kolme erilaista kulutustasoa. Ihan alussa päivillä 1-3.3.2021 kulutus on vakiintunut noin 50 kWh/vrk -tasolle. Silloin talo oli tyhjä. Ja lämpesi suorasähköllä sen verran mitä lämpesi (lattialämmitys oli siis kokonaan katkaistuna, mutta IV-esilämmitys oli päällä). 

Kun palasimme hiihtolomalta viikon 9 jälkeen eli lauantai-iltana 6.3.2021, niin kulutus pomppasi tasolle 110 kWh/vrk syystä, että taloa lämmitettiin taas takaisin normaaliin lämpötilaan noin +23C, mitä meillä on ollut tapana pitää. Lämpimästä kun tykätään. Kulutuskäppyrät pomppasivat selvästi jo paria päivää aikaisemmin eli torstaina 4.3.2021. Lattialämmitys käynnistettiin kauko-ohjauksella jo muutaman päivän etukäteen, ennen kuin kotiin palattiin.

Hiihtolomaviikon aikana poissaollessamme ilmasta-veteen lämpöpumpun ulkoyksikkö oli simahtanut. Kauko-ohjauksella käynnistyikin siis suorasähkölämmitys, ei lämpöpumppu (mikä oli oletuksena, mutta kun ei ole itse kotona, ei voi nähdä lämpeneekö vesivaraaja sähkövastuksella vai lämpöpumpulla - nyt lämpeni sähkövastuksella). Parin päivän kotona oleskelun jälkeen suorasähkön kulutusmäärä on vakiintunut tasolle 85 kWh/vrk. 

Olen nyt säätänyt varaajan lämpenemään yön tunteina, silloin ainakin siirtomaksuissa on pienemmät tariffit. Ensi tiistaina saapuu asentaja katsomaan, mikä vika on lämpöpumpussa, kai sekin siitä sitten kuntoon saadaan pikkuhiljaa. Varmaan alkoi kiukuttelemaan, kun jätettiin yksin kotiin hiihtoloman ajaksi? :-)

Loppupäivät eli 12->31.3 ovat vuoden 2020 maaliskuuta. Jolloin lämpöpumppu on toiminut normaalisti. Vuoden 2020 maaliskuun keskilämpötila Vantaalla on ollut +1,7C. Näissä olosuhteissa ilmasta-veteen lämpöpumppu toimii aika tehokkaasti. Sähkönkulutuksen määrä on vuosi sitten maaliskuussa vaihdellut noin 20-25 kWh:n tasolla.

Että on siitä ilmasta-veteen lämpöpumpusta jotain hyötyä. Ilmeisesti kun se saadaan taas kuntoon, niin nykyinen sähkönkulutuksen taso 85 kWh/vrk muuttuu taas takaisin 25 kWh/vrk. Sikäli mikäli vika saadaan jo tässä kuussa korjattua.


sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Miten nopeasti talo jäähtyy?

Tällä kertaa hiihtolomailtiin helmi-maaliskuun vaihteessa, ja talo jäi tyhjilleen ja myös lämmitys otettiin pois. Ainoastaan IV-koneen tuloilman esilämmitys jäi päälle. Näin tuli samalla kokeiltua se, että miten nopeasti talo jäähtyy, jos kuitenkin yöpakkasta oli enimmillään -12C?

Vastaus on, että talo ei jäähdy kovinkaan nopeasti, tai alimmillaan sisätiloissa huonelämpötila kävi +17C paikkeilla:













Näissä käppyröissä lämpötilaloggerit ovat rekisteröineen lämpötiloja tunnin välein. Talo jäi tyhjilleen 25.2.2021 torstaina, jolloin ylimmän lämpötilakäyrän aaltoilu loppuu. Tämä lämptila-anturi on lähellä takkaa, ja jos normaalisti takka on ollut käytössä pakkasilla joka päivä, tässä mittauspisteessä lämpötila on normaalisti vaihdellut +22C - +24C välillä joka päivä. Aaltoilu loppuu 25.2.2021 hetkellä ja herää taas henkiin 7.3.2021, jolloin takkaan laitettiin seuraavan kerran tulet (pieni ylöspäin väkänen kuvan oikeassa yläkulmassa).

Toisessa paikassa ollut lämpötilan mittauspiste on pysytellyt +22C tuntumassa, ja laskenut sitten +18C tasolle.

Alin ja hyppelevä käyrä on ulkolämpötila tumman sinisellä. Taustalla on vihreää viivaa, joka on ulkokellarista, jossa ei ole lämmitystä ollenkaan. 

Jos katsotaan tyhjän talon vrk-kohtaisia sähkönkulutuspylväitä, niin ne näyttävät tältä:












Sähkön kulutus vaihtelee noi 50 kWh/vrk -tason tuntumassa (poikkeuksena yksi yksittäinen päivä poislähtiessä, jolloin kulutus on ollut korkeampi). Samoin kulutus on tuplaantunut paria päivää ennen kotiintuloa, jolloin lattialämmitys on 2 päivää etukäteen käynnistetty etänä GSM-ohjattava sähköpistorasian avulla. 

Talon kulutusmäärät ovat tässä kohtaa "todellisia", eli välissä ei ole ilmasta-veteen lämpöpumppua, sillä siihen oli tullut jokin toimintahäiriö, eikä se toimi vieläkään. Sulake napsahtaa aina alas, kun ulkoyksikköä yrittää käynnistää, jolloin vikatila -ilmoituskaan ei poistu. Pitää soittaa sille korjaus huomenna maanantaina, siihen asti talo ja käyttövesi lämpiää suoralla sähkölämmityksellä.

Joskus jossakin - muistaakseni ainakin Motivan sivuilla on todettu, että jos lasketaan sisälämpötiloja yhdellä asteella, niin energiankulutus putoaa sillä tavoin -5% per yksi aste. Nämä kuviot ei kyllä ollenkaan vahvista tuota väitettä, sillä näistä käppyröistä katsoen sähkönkulutus on pysynyt suunnilleen samoissa, vaikka lämpötila talon sisällä laski 7 asteella, eikä tarkastelujaksolla lattialämmitys ollut ollenkaan päällä. Eli energiaa olisi kuulunut säästyä enemmänkin? Ei kuitenkaan säästynyt.

Toisaalta tämä näyttää myös senkin, että nykyaikaisen talon nykyaikaisilla lämmöneristeillä uskaltaa hyvin jättää viikoksi ilman lämmitystä, eikä pelkoa putkien jäätymisestä sinä aikana ole. 

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Helmikuun sähkönkulutus

Helmikuussa sähköä kului 1943 kWh, mikä on noin 2 kertaa enemmän kuin vuosi sitten, jolloin helmikuussa sähköä meni 993 kWh. Peräkkäiset talvet olivat nyt kuin 2 ääripäätä - jos vuosi sitten ei tullut talvea ollenkaan, nyt 2020-2021 talvi oli pitkästä aikaa kunnon talvi aina Etelä-Suomea myöten. 

Oman talomme olemassa olon aikana kahtena kuukautena sähkönkulutus on ylittänyt 2000 kWh (joulukuu 2014 ja tammikuu 2017). Myös helmikuu 2021 oli lähellä, mutta kun päiviä helmikuussa oli vain 28 kpl, niin siksi tuo 2000 kWh/kk -taso ei tällä kertaa ylittynyt, mutta kolmanneksi korkein kk-kulutus kuitenkin tällä kertaa saavutettiin näilläkin lukemilla. 

Helmikuun sähkönkulutus 2021 on ollut myös erittäin aaltoilevaa. Sähkönkulutus on tuplaantunut niille päiville, jolloin on ollut kunnolla kylmää, ja jolloin ilmasta-veteen -lämpöpumppu on pakkasen takia sammuttanut itse itsensä. Paukkupakkasilla talo on siis suorassa sähkölämmityksessä. Toki takkojakin poltellaan, mutta suoran sähkölämmityksen myötä sähkön kokonaiskulutus korostuu entisestään.

Tässä kulutukset graafisesti:











Ja tässä vuoden 2 ekan kuukauden kulutukset numeromuodossa: