lauantai 24. marraskuuta 2012

Nettikaapelivaraus ja styrokseja paikoilleen

Tänään laitettiin nettikaapelille varaus ylijääneestä 40mm vesiputkesta, joka vedettiin tyhjänä parin metrin päähän Soneran valokuitukaapelin kaivosta. Kysyin nytkin, josko voisi liittyä, kun Soneran kaivo jäi keskelle vesiliittymäkaivantoa, mutta liittymishinta ja kk-hinta olivat aivan liian kalliit. Eli liittyminen 6000 euroa ja kk-maksu satasen kuussa. Sillä siis valokuitukaapelin olisi saanut. Mutta jään odottamaan, jos tulevaisuudessa hinnat vähän halpenevat. Sitä ennen meille ei tule mitään kaapelia, sillä perinteistä kaapelia en ajatellut ottaa. Langattomallakin netillä pärjää ihan hyvin, ja nopeutta saa edullisesti esim. 20 megaa maksaa nyt noin 12 euroa kuussa. Tässä kuvia tältä päivältä:


Ylimääräistä vesijohtoa valokuidun vetämistä silmällä pitäen.


Tyhjä vesiputki menee kellarin tekniseen huoneeseen.


Ja toinen pää menee löysällä kysymysmerkin muotoon vedettynä Soneran kaivolle. Tai tuo sininen on vasilaitoksen sulku, josta on parisen metriä Soneran kaivolle, joka on kadulla. Tyhjä putki on tulpattu uretaanivaahdolla ja roudarin teipillä.


Viemäriputken läpivienti.


Ylimääräiset styroksin palat laitoin lämmittämään likakaivoa ja sadevesikaivoa. Tosin tulee niiden ympärille lähelle maanpintaan vielä kunnolliset styroksit myöskin.


Reikäpannat putkien ympärillä. Niistä putket kannakoituvat alapohjan betonivaluun.


Lisää alapohjan viemäriputkia.

5 kommenttia:

  1. Iiks, aivan järkyttävä hinta!!! Täällä landella Jyvääskyläässä maksaa Elisan valokuitu 1000 Euron pintaan, ja kuukausimaksua ei vielä edes ole. Tosin sellainen on kyllä kuulemma tulossa jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että inhimillisemmät hinnat ovat sentään jo noinkin lähellä. Ties vaikka leviäisivät jossain vaiheessa Vantaallekin. Nyt Elisan valokuitua ei vielä ole mailla eikä halmeilla, joten Soneran on helppo hinnoitella. Tilanne voi muuttua sitten, kun on kilpailijankin kaapeli yhtä lähellä, sillä tuosta saman ison tien alta se on pakko vetää sitten kun se joskus vedetään.

      Enkä usko, että Sonerakaan tuolla nykyisellä hintaa noita liittymiä kovin paljon myy. Ja he olivat lähtökohtaisesti haluttomia myös itse myymään yhteyttä "vain omakotitaloon". Heille mieluisampi asiakas on iso taloyhtiö, josta tulee joka huoneesta paljon asiakkaita, lisäksi perushinta ja -nopeus taloyhtiöissä on aina yhtiövastikkeen kautta maksettu kaikille jo valmiiksi.

      Poista
  2. Ne hinnat varmaankin vaihtelevat vähän riippuen paikasta, meidän alue on uusi mihin on tienrakennuksen yhteydessä samalla vedetty valokuidut saataville. Varmaan vähän eri homma jossain vanhoilla alueilla. Mulle tuli yllätyksenä se, että Sonera ja Elisa ovat jotenkin jakaneet alueet keskenään, eli valita ei voi vaan on otettava se jonka alueella on. Sonera olisi ollut mieluisampi.
    Mutta toivotaan hinta-alea sinnepäin, onhan se kuitenkin hiukkasen kiva tuote se valokuitu...
    Sekä tsemppiä ja jaksamisia rakenteluun, sitä tarvitaan näin syyspimeällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meillä siis Soneran valokuitukaapeli kulkee 5 metrin päästä talomme ohi, heidän kaivo on juurikin meidän talon kohdalla. Vesiliitymän kaivamisen takia piti ohittaa Soneran kaivo, jolloin samaan kaivantoon olisi voinut laittaa myös valokuitukaapelin tulemaan meille. Mutta hinta oli sen verran korkea, että ei sitten kuitenkaan tällä kertaa...

      Poista
  3. Tilasin viime viikolla Elisalta kuidun. Alue on valmiiksi kuidutettu, joten ongelmia sen suhteen ei ollut ja kuitukaapeli on vedetty jo talon sisällekin. Kytkentä sitten joskus tammikuun lopussa, kytkentämaksu muistaakseni 1835 eur.

    VastaaPoista