maanantai 10. joulukuuta 2012

Putkiremontti uuteen taloon?

Voiko uuteen taloon tulla putkiremontti? Kyllä voi, ja keskimääräisesti putkiremontin aika viemäripuolella alkaa olla siinä vaiheessa, kun talolla on ikää 50 vuotta. Paineellinen käyttövesi kestää yleensä pidempään. Viemärien painumattomuudesta ja vaihdettavuudesta sain kysymyksiä, ja siihen liittyen laitan oman taloni lattiarakennekuvan tähän (se on vähän pieni näin blogiympäristössä, mutta paremman detaljikuvan voin laittaa sähköpostin liitteenä).

Pääviemärinä talosta tulee ulos 160 millin muoviputki. Sen korkeustaso ei tässä kuvassa näy, eikä sen korkeutta aluksi edes tiedetty, koska korkeustason määrää liitoskohdan korkeus. Nyt kun talo on lähellä liitoskohtaa ihan ison tien varressa, nyt putki tulee niukin naukin anturan ylitse kantavan alapohjan alle styroksien joukkoon. Jos talo olisi ollut kirvesvarsitontin perällä, sitten putken korkeus olisi ollut ylempänä, tai vaihtoehtoisesti talo olisi pitänyt rakentaa lähemmäs maanpintaa. Tai kolmantena vaihtoehtona se, että myös kellarin mustavesi olisi pumpattu ylös. Nyt meidän talossa se lirisee itsestään kaupungin viemäriin. Ainoastaan sadevesi pitää pumpata ylös.

Mitä tehdään sitten kun, pitää tehdä viemärin osalta putkiremontti? Nykyisin on 2 vaihtoehtoa, joko putki uusitaan piikkaamalla (meidän talossa jouduttaisiin uhraamaan kellarin lattialämmitysputket). Eli parempi vaihtoehto on viemärin pinnoittaminen. Pinnoittamisen varaa on, eli 160mm putki on tosi suuri. Edellytyksenä on tosin se, että putki ei ole notkolla. Notkolla olevaa putkea ei saa puhtaaksi, eikä sitä siten voida pinnoittaa "paskan päälle", niin kuin alan ammattimiehet asian ilmaisevat. Talon alapohjan alla viemärin painuminen on estetty ankkuroimalla se reikäpannalla kantavan alapohjan valuun kiinni.

Matkalla tien alta taloon (reilut 10 metriä) viemäriputken alla on ensin mursketta, sitten tulee suodatinkangas, suodatinkankaan päällä on 6 tuuman pattinki (eli 50x150mm), jonkan päällä putki on reikäpannalla kiinni. Tässä pari kuvaa viemärin vetämisestä:

Alemmassa kuvassa viemäriputken vieressä näkyy myös 2x2 (50x50mm) tolppien päät. Ne pitää systeemin pystyssä niin, ettei se pääse kaatumaan ja taipumaan sivusuunnassakaan. Eli jos itse satun vielä näkemään tämän talon putkiremontin, niin veikkaisin, että se pystytään tekemään pinnoittamalla. Tämän viemärin ei pitäisi painua mistään kohtaa.

6 kommenttia:

  1. Kiitos. Lähetätkö kuvan oasunmaa@gmail.com.
    Oliko Vantaan rakennusvalvonta kiinnostunut näistä viemäreistä?

    VastaaPoista
  2. Kyllä kai nykyinen viemäriputkien sukitus ja pinnoitus tehdään lähinnä vanhoille betoni- tai rautaputkistoille. Nehän olivat pääsääntöisiä materiaaleja putkistoissa ja viemäreissä pitkät ajat.
    Nykyisin käytettäviä muoviputkia tuskin tarvitsee pinnoittaa milloinkaan. Jos ne painuvat tai hapertuvat materiaalina huonoiksi, niin taitaa olla edessä putkien vaihto / uusiminen.

    Mutta hyvähän tällaisetkin asiat on miettiä jo pitkällä tähtäimellä eteenpäin. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevat sukupolvet keksivät ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja jos nykypäivän ns. "vanhoissa taloissa" on joissakin myös muoviset lattiakaivot ja viemärit, niin kyllä mekin niille lasketaan käyttöiäksi 100 vuotta. Mitä sen jälkeen sitten niille putkille tapahtuu, en tiedä.

      Ja jos jossain talossa on perinteiset betoni- ja rautaputket, jossain muuten voi olla viemärilinjaa ihan saviputkestakin tehty joskus 1900-luvun alussa tehty, niin sellaiset kun vaihtaa muovisiin, niin taas mennään 100 vuotta eteenpäin. As Oy -maailmassa on kuitenkin usein tapana lykätä remonttia niin pitkälle kuin putket kestävät ja usein vähän ylikin, joten seuraava kysymys on se, että onko järkeä leikkiä vuosikausia loppuun hapertuneilla putkilla ja toistuvilla vesivahingoilla, jos toinen mahdollisuus olisi laittaa heti sellaiset putket, jotka kestävät sen 100 vuotta? Tai pinnoitettuna jopa 50 vuotta.

      Toki se remontti maksaa, ja se hirvittää monia.

      Hyvä tilanne on kuitenkin niissä yhtiöissä, joissa putkiremontin aika on nyt, ja nyt ne myös tehdään. Miten esim. Vantaalla selvitään 10-15 vuoden päästä tulevista putkiremonteista, niin siinä muuten on sellainen kysymys, johon itse en vastausta vielä osaa sanoa. Se tiedetään, että silloin putkiremontin eri vaiheissa on kaikki 1960-1970 lukujen talot, eli noin kolmasosa koko rakennuskannasta. Samaan aikaan isännöintipuolella on joka toinen lähtenyt eläkkeelle (keski-ikä nyt 52v), joten tämä yhtälö ei kovin hyvältä kuulosta...

      No, jos kerran Suomi selvisi talvisodasta, ja jos nuo talot ylipäätään pystyttiin rakentamaan 1960-1970 lukujen taitteessa, niin kaipa niiden samojen talojen putket saadaan jotenkin hoidettua 2020-2030 luvuilla. Ei se kai voi olla ylivoimainen ponnistus, vaikka nyt painitaan ihan vasta muutamien putkiremonttien kanssa, ja nyt peukalotuntuma on sellainen, että yksi isännöitsijä ei pysty hoitamaan kuin maksimissaan 2 putkiremppaa kerrallaan. Tai eihän se isännöitsijä niitä vedä eikä hoida (konsultti eli projektipäällikkö hoitaa), mutta isännöitsijänkin puhelin ja sähköposti kuormittuvat aina siinä määrin, että mihinkään muuhun aikaa ei sitten enää riitä, jos on 2 putkiremonttia hoidettavana samaan aikaan.

      Poista
  3. Jotenkin ajattelisi, että kamala heti alkaa tekemään putkiremonttia uuteen kohteeseen. Tutulla myös kuitenkin tämmöinen ehkä edessä. Aikoo yrittää selvitellä mistä saisi osaavan ammattilaisen, joka nuo putkityöt osaa tehdä. Remontit silti aina kauhistuttaa. https://www.putkitiikerit.fi/lvi-huollot-ja--palvelut

    VastaaPoista
  4. Siinäpä onkin ollut urakkaa. Me asumme vanhassa talossa, ja siihen on nyt putkiremontti alkamassa. Mittakaavaltaan melko suuri. Talolla ikää noin 10 vuotta. https://www.lvikoivu.fi/lvi-rakennuspalvelut

    VastaaPoista
  5. En tiennytkään, että on kaksi vaihtoehtoa kuinka viemäri voidaan korjata tai uusia. Meidän täytyisi etsiä yrityksiä, että voimme lähettää tarjouspyyntöjä omakotitalon putkiremonttiin. Meidän omakotitalo taitaakin olla nyt sen noin melkein 50 vuotta vanha. https://www.elasticpipe.fi/usein-kysyttya/

    VastaaPoista