lauantai 2. maaliskuuta 2013

Takatalvi

Kevät alkoi tänä vuonna takatalven merkeissä. Lunta on Vantaalla 73cm ja pakkasta 18C, tai lentoaseman mittarissa pakkasta oli aamulla noin -15C. Mutta tästä se kevät varmaan kohta puoliin alkaa.


Pakkasta 18C omassa mittarissa.

Tontilla kaikki näyttäisi odottelevan ihan normaalisti kevättä. Lumitöitä en ole vielä tänä talvena tehnyt. Tässä nyt jotain väliaikatietoja ja kuulumisia, eli tältä näytti tänään lauanataina tontilla, lähes 20 asteen pakkasessa:


Pressun päällä on tällä hetkellä noin 10cm lunta.

Pressutalli on toiminut juuri niin kuin pitikin. Kattoa vahvistettiin muutamalla laudalla, ja se kesti talven yli. Lautakasa näyttää kuivalta ja lumettomalta, vaikka pressutallin ympärillä on lunta reilusti.


Laudat pressutallissa.

Jarrullinen kärry on jäänyt myöskin jonkin verran lumen alle. Pitää kaivaa se taas esille parin viikon päästä, kun sitä tarvitaan seuraavan kerran. Autoramppien väliin on rakennettu laudoista pohja umpeen, joten kärryllä voi nyt ajaa sahatavaraa. Jos ajetaan polttopuuta tai muuta kappaletavaraa, irtonainen tavara pakataan omiin kehikkoihinsa, joten kärryyn ei tarvinnut rakentaa laitoja.


Jarrullinen kärry tontilla parkissa.

Viime vuoden keväällä hakattiin tontilla olleet lahot koivut, vaahterat, pajupöpeliköt yms. polttopuiksi. Tein polttopuille sateensuojan kontin viereen. Eli sellainen metrin mittainen räystäs molemmin puolin merikonttia. Ja hyvin näyttää toimivan sekin.


Polttopuut kontin takana räystään alla.

Viime vuoden maaliskuun polttopuiden suojaan siirtelystä lisää tässä linkissä. Kuvista päätellen viime vuonna oli maaliskuussa huomattavasti vähemmän lunta, tai sitten se johtuu siitä että nämä viime vuoden kuvat on otettu 24. päivä maaliskuuta, eli vasta kuun loppupuolella. Ehkäpä lumet lähtevät ripeästi myös tänä vuonna, eli kuukauden tai parin päästä rakennushommia pystytään taas jatkamaan.

EDIT Su 3.3.2013:
Kovimmat pakkaset ehti jo hellittää, oman mittarin mukaan nyt on aamulla -9C ja lentoaseman säähavaintopisteellä samat lukemat. Mutta lunta tuli lisää ja reippaasti, nyt Ilmatieteenlaitoksen mukaan eilinen 73 cm hankin on Vantaalla kasvanut 84 senttiin! Riittää siinä kevätauringolla sulattelemista...! Näin paljon en ikinä muista, että olisi ollut lunta Vantaalla. Ainakaan virallisten tietojen mukaan.

2 kommenttia:

  1. On siellä kyllä valtavat kinokset, veljeni asuu Kartanonkoskella ja oltiin juuri siellä käymässä ja ihmeteltiin korkeita lumipenkkoja! Haittaavat jo aikalailla liikenneturvallisuuttakin.

    Ja mites sitten kun tuo lumimäärä alkaa sulaa? Taitaa olla vantaanjoki kohta aika täynnä...

    Joten alappas vaan kyhäämään lauttaa ylijäämälaudoista :)

    VastaaPoista
  2. Pitää toivoa viileää ja kuivaa kevättä. Jos tulisi äkillinen lämpöaalto ja siinä yhteydessä kova vesisade, joka sulattaa lumet kertaheitolla, niin sitten saatettaisiin olla pulassa. Vielä ei näy pitkissä sääennusteissa mitään erityistä, paitsi että lumisade voi jatkua vielä huomenna.

    Periaatteessa kaikki lumi mikä on ajettu talven mittaan kiinteistöjen pihoilta pois, se helpottaa tilannetta. Ensinnäkään se ei sula talojen pihoille, ja toisekseen se sulaa isoissa kasoissa äärimmäisen hitaasti. Lumen kaatopaikoilla on lunta jäljellä vielä elo-syyskuussakin, jollloin keväällä sulaneet ajamattomat lumet mahtuvat jokeen paremmin.

    VastaaPoista