sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Lattialämmöt pois ja häkäilmaisimia seinälle

Tänään on ollut tihkusateinen sunnuntai, ja on ollut aikaa tehdä sisällä pientä näpertelyä. Viikonlopuksi ulkolämpötila nousi niin, että takkaa ei voitu enää käyttää, koska sisällä alkoi olla liian lämmintä. Joten otin tänään lattialämmöt pois eli lattialämmityksen kiertovesipumppu on nyt toistaiseksi seis. Lämmin keli jatkunee vielä pitkään, näillä näkymin ainakin niin pitkälle mitä ennusteita riittää eli noin parisen viikkoa.

Kun lämpötila laskee +5C tai nollan kieppeille, silloin lattialämmöt tarvitaan ainakin osaksi vuorokautta. Mutta muuten tällaisilla +8C keleillä takan viihdelämpö riittää oikein hyvin. Nastarenkaita en kuitenkaan rupea vaihtamaan enää takaisin, ne kun tuli jo vaihdettua, niin ajellaan niillä nyt kevääseen saakka...

Lokakuun puolivälistä tähän hetkeen asti ostosähkön kulutusmäärät näyttävät nyt 15.10-4.11 välisenä aikana tältä:


Lokakuun puolivälin jälkeen siis 20.10 piti laittaa lattialämmöt päälle. Sähkönkulutus nousi muutamassa päivässä noin 20 kWh/vrk tasolle noin 35 kWh/vrk. Tässä uudessa tasossa viikkorytmiin tulee aina 2 matalampaa pylvästä viikonlopun aikana (eli eilinen - siis viimeisin pylväs) ja viikko sitten 28-29.10, joka siis viikonloppu silloin. Nyt kun lattialämmitys on taas pois - kunnes taas talvi uudelleen alkaa - niin ilmeisesti palataan taas takaisin noin 20 kWh/vrk -tasolle.

Nämä tällaiset lauhat syksyt ja lauhat talvet ovat "petollisia" siinä mielessä, että jos taloon on investoitu esim. maalämpö tai jokin muu lämpöpumppu, niin alhainen kulutustaso menee helposti lämpöpumpun ansioksi, vaikka todellisuudessa se johtuisikin ilmaston lämpenemisestä. Lämpöpumpun myyjät ainakin osaavat kääntää tämän omaksi edukseen, ja tekevät hyvän tilin, kun tuotteita menee kaupaksi pilvin pimein.

Varsinkin jos kyseessä on uudiskohde, jossa aikaa ennen lämpöpumppua ei ole ollenkaan olemassa, jolloin tilanne ennen lämpöpumppua on pelkkä "laskennallinen oletus". Meidän talon "laskennallinen oletus" normaalivuosina on 26000 kWh per vuosi. Ensimmäisenä suorasähkövuotena päästiin tasolle 17000 kWh, josta sitten kulutus vuosi vuodelta pienentynyt lämpöpumpun hankkimisen aikana niin, että nyt tämä vuosi päättyy tasolle noin 11000 kWh/vuosi. Jos uskoisin oikeasti, että meidän talo kuluttaisi ilman lämpöpumppua 26000 kWh/vuosi, niin pitäisin tietenkin nyt toteutuvaa 11000 kWh/vuosi -kulutusta niin hyvänä, että laskisin lämpöpumpun takaisinmaksuajaksi ihan vaan muutamia vuosia.

Siis tässä meidän talon tapauksessa jos yllä olevan perusteella kuvittelee sähkönsäästöksi 26000-11000=15000 kWh vuodessa, joka euroiksi muutettuna on noin 1500€/vuosi niin ilmasta veteen lämpöpumpun hankintahinta 8600€ tulisi kuitattua alle kuudessa vuodessa. Todellisuudessa talo ei kuitenkaan ole kuluttanut koskaan yli 17000 kWh, koska "normaalitalvia" ei enää ole. Tai jos on - niitä on todella harvoin. Esim. Vantaalla pitkän aikavälin keskiarvotasoille on lämmitystarveluvuissa päästy viimeksi vuosina 2012 ja 2010. Ja kun meidän talo valmistui 2014, niin se ei ole tällaisia talvia vielä nähnyt.

Sitten lisäsin taloon pari häkävaroitinta. Toinen tuli olohuoneen takan kulmalle, ja toinen yläkerran makuuhuoneeseen (jonne aina tuplahormista tuppaa tulemaan joskus savut sisään). Häkäilmaisin ei savusta ole moksiskaan, mutta laitoin sen nyt varmuuden vuoksi, jos savun mukana olisi myös häkää siinä määrin, että hälytin siitä piippaa. Tältä nämä asennukset nyt sitten näyttävät (molemmissa kuvissa on yksi ylimääräinen valkoinen pyöreä mollukka - ihan kuin palovaroitin).

Ison takan kulmalla häkävaroitin, sammutuspeite ja
takan hyllyllä lämpömittari, joka kertoo mm. sen, että
voiko takan laittaa päälle. Jos se on jäähtynyt, sitä voi taas
käyttää uudelleen. Muuten tulee liian kuuma.
Kerroksellinen takka, jossa tiilten välissä on villa, se
jäähtyy aika hitaasti.

Makuuhuoneessa tuplahormi ja parvekkeen oven yläkulmassa sähkörasia
ja nyt sen vieressä myös häkävaroitin.

Sitten nyhertelin (jo tässä yhtenä aikaisempana iltana) tuikkukynttilöille lyhdyt kylpyhuoneeseen. Niitä on nyt siellä 2 kpl, ja mielestäni lopputulos oli ihan onnistunut. Tässä lyhdyn tunnelmaa, ja kph:n puolella tuikku ei sammu, sillä lyhty suojaa mahdollisilta roiskeilta.

Lyhty "päivän valossa".

Lyhdyn omaa valoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti