tiistai 13. maaliskuuta 2018

Tipaton tiistai


Tänään oli uudessa talossa ensimmäinen tipaton tiistai. Se alkoi itseasiassa jo eilen eli maanantain puolella klo 13:00 aikoihin, jolloin vieressä kulkevan kadun alla meni iso vesiputki rikki. Ja sen jälkeen ei hanoista tullut vettä. Ei tipan tippaa.

Tilanne oli varmasti harmillinen myöskin vesijohtoverkostoja pk-seudulla hoitavalle HSY:llekin, sillä tällä kadulla koko katu ja sen alla olevat putket tullaan uusimaan vuoden päästä. Mutta tämä putki nyt sitten ehti hajota vielä ennen sitä. Eikä ollut ensimmäinen kerta - sinä aikana, kun me ollaan tässä asuttu, niin meidän kieppeillä vesijohto on hajonnut jo ainakin pari kertaa aikaisemminkin, joten tämä oli jo kolmas kerta pienellä aikaa.

Tällä kertaa tapahtuma oli aika raju, olin juuri käymässä pikaisesti kotona, kun vieressä alkoi tapahtua, eli asfaltin kappaleita irtosi kadun pinnasta, ja niitä lenteli joka suuntaan, ja katu itsessään pullistui eli nousi puolisen metriä ylöspäin kahdesta eri kohtaa. Liikenne suljettiin heti, ja paikalle tuli sekä vesilaitoksen että pelastuslaitoksen miehiä.

Vesirikkoaluetta eristetään liikennevaloristeyksen keskellä.
Oikealla näkyvä keltaisissa huomioliiveissä oleva mies seisoo pullistuman
päällä, ympärillä virtaa joka puolella vettä kadulla.
Etualalla etummaisen lapsen pään yläpuolella näkyy asfaltissa pitkä halkeama.
Vuotokohta on tässä. Asfalttia irtosi noin "ruumisarkun" kokoiseslta alueelta.
Itse joudun tässä vaiheessa poistumaan paikalta, ja kun taas palasin kotiin myöhään illalla, sitten olikin jo kaivettu koko risteysalue auki laajalta alueelta.

Iltaan mennessä koko risteysalue oli myllätty ylösalaisin, ja keskelle
risteystä oli kaivettu iso kuoppa.

Iso kuoppa yläkerran ikkunoista katsottuna. Ahkeria miehiä, painoivat
hommia läpi yön, tosin todennäköisesti tai ainakin toivottavasti miehet
vaihtuivat siinä välissä, eikä klo 13:00 paikalle saapuneet tehneet enää
yötä siihen perään? En tiedä.

Pieniä ilta- ja yöaskareita oli minullakin, kun vettä ei enää ollutkaan saatavilla hanasta kääntämällä. Muutamat litrat juomavettä kävin hakemassa naapurissa olevasta K-kaupasta, jossa ei ollut vesikatkosta lainkaan, koska heille vesi tulee toiselta kadulta. K-kauppias lupasi, että saisin hakea heiltä kraanavettä vielä lisääkin, joten kiitokset siitä Minnalle - kävinkin sitten myöhemmin täyttämässä astiat vielä uudelleen.

Ruuanlaiton lisäksi muita ongelmia äkillisen vesikatkon syntyessä on mm. se, että WC:tä ei voi vetää kuin yhden kerran, sen jälkeen tankki ei enää täyty. Ja astianpesukone ja pyykinpesukone ei toimi ollenkaan. Eikä suihkuun pääse. Jos vesikatko on suunniteltu, ja jos siitä kerrotaan etukäteen, sitten vettä voi kerätä etukäteen, ja jos päästää vaikkapa porealtaan täyteen, se riittäisi varmuudella pitkän aikaa. Mutta nyt tällä kertaa ei siis ehtinyt tehdä mitään etukäteen.

Illalla kotiin tullessa oli "talousveden" eli WC-pönttöjen huuhtelemiseen ja peseytymiseen tarvittavan veden saamiseksi kaksi keinoa olemassa. Toinen niistä olisi ollut se, että olisin alkanut virittelemään varapumppua, ja letkua, ja sen jälkeen olisin voinut nostaa vettä salaojapumppaamosta, ja kantaa sen sisään ämpäri kerrallaan.

Ajattelin, että helpommalla kuitenkin pääsisin, jos laittaisin saunan päälle, ja veisin sinne sadevesisaavillisen eli 200 litraa lunta sulamaan. Joten ei kun toimeksi...

Lumen lapiointi sadevesisaaviin alkamassa.

Sadevesisaavi saunan lauteilla. Täydensin sitä vielä kippaamalla päälle poltto-
puiden kantamiseen käytetyillä muovilaatikoilla lisää lunta tynnyriin. Ja sitten
tuli kiukaaseen ja lämpötila +90C asteeseen.

Samaan aikaan tytär kävi "lainaamassa" vettä naapurilta, joka asui muutaman
sadan metrin päässä. Siitä ei ollut oikein muuta hyötyä kuin se, että saatiin
lisää vettä WC:n huuhteluun. Nimittäin vesi oli aivan ruosteesta ruskeaa, niin
ei sitä tehnyt mieli juoda. Keskellä täysin kirkas ostovesi K-kaupasta. 

Seuraavan aamun kuvia. Pitkä halkeama uudessa asfaltissa menee suoraan
kuoppaan. Asfaltti on siis vasta muutaman vuoden vanha, koska itse tein
vesiliittymät samasta kuopasta, joka työn jälkeen asfaltoitiin.

Aamun hyörinää liikennevaloristeyksessä.

Samaan aikaan saunassa. Lumi oli sulanut, mutta ihme
kyllä lunta oli aamulla vielä jäljelläkin, eli 200-litran
saavi ei sula yhdessä yössä. WC:n huuhteluun vettä
kuitenkin oli.

Tänään aamulla otin käyttöön myös 300-litraisen sadevesi-
saavin, joka täyttyikin suojakeleissä nopeasti. Illalla jouduin
kuitenkin ottamaan pohjatulpan pois, jotta yöpakkaset
ei halkaisisi säiliötä tai rikkoisi hanaa. Sadeveden keräyksen
myötä vettä esim. WC:n huuhteluun oli jo niin paljon, ettei
sitä enää tarvinnut säästellä.

Nykyään kun syöksytorvet ohjataan suoraan sadevesikaivoihin, niin veden
kerääminen on hankalaa kun ämpäriä tai edes pesuvatia ei saa mahtumaan
sinne väliin. Lumikolan avulla veden keräys kuitenkin onnistuu.


Tiistai-iltana tilanne olikin sitten jo ohi. Tällä kertaa selvittiin helpolla, itse
olin jo alkanut varautua siihen, että vesikatko saattaisi kestää vaikka viikon.

2 kommenttia:

  1. Oho! Olipa ikävä tilanne, mutta loistavasti hanskasit vesitilanteenne.

    VastaaPoista
  2. Juu tällä kertaa päästiin helpolla. Mutta kyllä vastaavia varmaan tulee vielä lisää.

    Nyt rinnakkainen katu on jo remontissa, siellä vesikatkot ovat joillakin kestäneen välistäin viikonkin verran, ja vuoden päästä katutyöt siirtyvät meidän kadulle, joten sitten näitä on taas odotettavissa lisää.

    Joskin sillä erolla, että tulevista vesikatkoista varmaankin aina tai useimmiten ilmoitetaan etukäteen. Jolloin vettä ehtii keräämään esim. porealtaaseen, ja juomapurkkeihin, jolloin lunta ei tarvitse sulattaa... :-) Tai keittää rännistä saaviin saatuja vesiä, jos katkos sattuu kesäaikaan.

    VastaaPoista