maanantai 9. syyskuuta 2019

Monikäyttöinen merikontti

Nyt kun taajama-alueella omakotitalot rakennetaan hyvin pienille tonteille, ja kun talot valmistuessaan ovat lähes räystäät kiinni toisissaan, niin autotallia ei pienelle tontille aina mahdu. Ei siksi, etteikö se nyt kahden asuintaloon väliin jossakin rakosessa mahtuisi olemaan, mutta kun vähimmäisetäisyydet toisiin rakennuksiin tai tontin rajalle eivät täyty, niin siksi autotallin rakentaminen ei vaan aina onnistu.

Autokatos toki mahtuu silloinkin, ja on mahtunut meilläkin, mutta katoksessa ei voi säilyttää kovin paljon tavaraa. Tai voi säilyttää vaikka kuinka paljon tavaraa, mutta avonaisessa katoksessa se ei välttämättä näytä kovin kivalta.

Mikäli merikontin aikoo jättää varastoksi tontille vielä rakentamisen jälkeenkin, sitten sen sijoittelu pitäisi miettiä hyvin tarkkaan jo alun pitäen. Sillä jos merikonttia joutuu talon valmistuessa siirtämään vaikka parisen metriä, niin siirtoa varten tilattava nosturiauto laskuttaa saman verran riippumatta siitä, että siirretäänkö konttia 2 metriä tai 2 kilometriä.

Olen kirjoittanut merikontin kalustamisesta ja monikäyttöisyydestä jo muutamia kertoja aikaisemminkin, enkä nyt toista näitä - mutta tässä linkkejä aikaisempiin päivityksiin:

https://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/05/19/diy-merikontin-hyllykko-valmis/

http://talopakettitalorautio.blogspot.com/2016/06/pyykkinarut-paikoillaan.html

http://talopakettitalorautio.blogspot.com/2016/04/pientalon-turvallisuussuunnitelmat-osa.html

http://talopakettitalorautio.blogspot.com/2018/07/600-litran-juottoautomaatti.html

Nyt siis tällä hetkellä meidän "monikäyttö-merikontti" palvelee ainakin seuraavasti:

1) merikontin sisällä on verstas ja varasto. Esim. autonrenkaita tai auton öljyjä, moottorisahoja, sahojen ja ruohonleikkurien bensoja yms. en ainakaan itse haluaisi kantaa sisälle taloon säilytykseen, mutta merikontissa niiden säilytys sujuu luontevasti.
2) merikontissa on myös pitkät räystäät, toisella puolella säilyvät polttopuut kuivina, ja toisella puolella kuivuu pyykki - eikä sadekuuron yllättäminen haittaa, pyykit pysyvät kuivina räystään alla hyvin
3) pyykin kuivausnarujen alla on "lattian" alla lautavarasto puutavararalle. Aina pitää olla jotain pientä olemassa, jos askartelu-inspiraatio iskee.
4) samassa lautavarastotilassa on viereisen suihkulähteen sähkönsyöttö, joten ei tarvitse sähkökalusteita pitää taivasalla (pistorasiat, hämäräkytkimet IR-tunnistimet, led-valojen muuntajat yms)
5) merikontin katolta kerätään sadevesi talteen suihkulähteen tarpeisiin, suihkulähde kun haihduttaa ja roiskii vettä, niin muuten sinne saisi olla lisäämässä vettä yhtenään
6) työkalut ja arvokkaampikaan irtain tavara ei häviä merikontista. Sehän on tukeva "säiliö", ja sen saa kunnolla lukkoon. Lisäksi kun merikontin pariovien eteen parkkeeraa auton yöksi, niin ei sinne merikonttiin ainakaan yöllä kukaan murtaudu. Tai jos murtautuu, sitten murtovarkaan pitää ensin miettiä miten saisi siirrettyä auton pois edestä. Jos auto alkaa siirrettäessä ulvomaan, se varmasti haittaa hommia tiivisti rakennetulla alueella.

Tässä samat jutut vielä kuvallisesti:

Merikontti on autopihan perällä, ja sinne voi nopeasti "heittää" hetkeksi 
melkein mitä tahansa tavaraa, mitä nyt autolla sattuu pihaan tulemaan.
Esim. jos vaihtaa sohvan ja vanha lähtee kierrätyskeskukselle, niin vanhan
sohvan voi hetkeksi varastoida vaikka merikonttiin.

Merikontin toisen räystään alla pyykit kuivumassa, niin kuin kuvasta näkyy.

Auto peruutettuna lähes kiinni merikontin puuoviin. Puuovi on pelkästään
hakasella kiinni, mutta heti sen takana on merikontin oma metallinen ovi,
joka on kunnolla lukossa  Jos lukot murtaa rikki, ovet eivät aukea siltikään,
koska auto seisoo siinä edessä.


Tontin takana menevässä avo-ojassa on tontin raja, ja avo-ojan partaalla
olevan räystään alla on tämän talven polttopuut sateelta suojassa.

Tässä merikontin vieressä/edustalla oleva suihkulähde, johon merikontin
katolta kerätään sadevettä ja merikontin räystään alla on sähkönsyöttö,
josta maanalaisia putkistoja pitkin sähkökaapelit on vedetty katseelta
piilossa suihkulähteen sisään.

4 kommenttia:

  1. Samat etäisyydethän ne koskee varastoa kuin autotalliakin. Ainakin vantaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos merikontin käyttötarkoitus on asunto, se vaatii silloin rakennusluvan, tai Suomessa on ainakin yksi rakennusluvan saanut merikonttiasunto, tässä linkissä:

      https://www.iltalehti.fi/asuminen/a/2013021516676100

      On näitä merikonttiasuntoja tainnut joskus olla asuntomessuillakin (tai sitten muistan väärin).

      Jos merikontin käyttötarkoitusta ei muuteta, niin sellaisenaan eli tavaran säilytykseen tarkoitettuna se on konttilain tarkoittama kontti, ja lisäksi merikontti on tieliikennelain 2§ tarkoitettu siirrettävä tai vedettävä tai vaihdettava laite.


      Mutta lähtökohtaisesti merikontti ei siis ole rakennus- ja maankäyttölain tarkoittama rakennus tai rakennelma. Näin ollen rakentamiseen tarkoitettu lainsäädäntö ei koske merikonttia.

      Jokaisessa kunnassa ja kaupungissa tulee rakennus- ja maankäyttölain nojalla olla myös kaupungin rakennusjärjestys. Kaupunki/kuntakohtaisissa rakennusjärjestyksissä voi olla merikontti erikseen mainittuna, jolloin näissä kunnissa merikontille pitää tehdä rakennusjärjestyksessä vaaditut ilmoitukset, esim. hakea toimenpidelupa (näin muistaakseni olisi esim. Mäntsälässä).

      Merikointin kaltaiselle siirrettävälle laitteelle on ominaista myös se, että sen täytyy olla liikuteltavissa. Meidän merikontti on tuettu pyöreiden tukkipuiden päälle, joten joten jos oikein kovasti haluaa, niin kyllä se vähän liikkuu, jos rautakangella kampeaa tai autolla vetää. Raskas se kyllä on, paino tyhjänäkin on jo parisen tonnia.


      Mutta minimietäisyyksiä naapurin tonttiin tai lähimpiin rakennuksiin merikontilla ei siis ole. Vähimmäisetäisyyksiä tontin rajalle tai lähimpään rakennukseen ei myöskään ole perävaunulla, asuntovaunulla tai muullakaan tieliikennelain tarkoittamalla ajoneuvola.

      Vantaalla - vaikka Vantaan rakennusjärjestyksessä ei olekaan mainittu merikonttia, niin silti jos kävisi niin, että piha on niin epäsiisti, että tulee (uhkasakon uhalla) kaupungilta kehoitus siivota piha tiettyyn määräaikaan mennessä, niin jos ei kehotusta noudata ja jos kaupunki siivoaa "romut pois", niin silloin siivotaan myös merikontti (näin olen suullisesti kuullut, en ole lakitekstistä löytänyt säädöksiä tähän liittyen).


      Mutta jos merikontti ei rumenna maisemaa, se saa olla.

      Poista
    2. Tuolla logiikalla voi jo rakentaa ihan mitä tahansa kun sen tekee kontista... niinkauan kunnes joku käskee purkamaan.


      Poista
  2. Pitää sitten katsoa koska purkukehoitus tulee. Ja jos asuinkäyttöön ottaa kontin, sitten se tarvitsee rakennusluvan.

    VastaaPoista