maanantai 24. syyskuuta 2012

Likavesi- ja sadevesiviemärit vedetty tontille

Tänään saatiin likavesi ja sadevesiviemärit vedettyä tontille. Huomenna alkaa sitten taas liittymäkohdan etsintä puhtaalle vedelle.

Tässä välissä oltiin viikonloppu poissa. Ilmeisesti oli satanut aika rankasti, katsoin että Keravanjoki oli ihan ääriään myöten täynnä. Ja tontilla näytti tänä aamuna tältä:


Anturat upoksissa.


Pumppu käyntiin.

Viime viikon perjantaina päästiin siihen asti, että turhaan kaivettu kuopan jatke saatiin melkein peitettyä, ja ajosillat siirrettiin siihen. Ja siinä ne pysyivät hyvin viikonlopun yli lossaamatta kaivantoon. Nyt jatkettiin hommaa siten, että tuotiin liittymistä likaviemäri ja sadevesiviemärin putket omalle tontille.


160 millisen likaviemärin alla suodatinkangas, jonka päällä 50x150 millin pattinki.


Lopuksi viemäriputki reikäpannalla pattinkiin kiinni.


Ja päälle hienoa sepeliä...


Ja sepeli tärytettiin tiukempaan...

Tässä vaiheessa kuoppa oli täyttynyt sen verran, että kaukolämpöputkia ylsi korjaamaan. Yksi niistä sai eristevaurion, kun putkia kaivettiin esiin. Vantaanenergialla asiat pelaavat nopeasti. Kun soitin heille, että nyt sen lämpöputken voisi sitten tulla korjaamaan (viime viikolla jo ilmoitin, että siihen tuli pieni vaurio), niin tunti sen jälkeen tuli joku joka otti valokuvia ja taas tunti sen jälkeen tuli korjauspartio, joka korjasi sen. Asiat sujuivat niin nopeasti, että kuopan täyttäminen ei hidastunut lainkaan sen takia, että olisi pitänyt energialaitoksen miehiä jäädä odottelemaan.


Ensin rämmäleet puukolla ja kirveellä pois.


Sitten irtonaiset eristeet pois ja peltipanta päälle.


Lopputulos oli tässä.


Tässä vielä savinen saapas kaivuuhommien jälkeen.

6 kommenttia:

  1. Noihin viemäröinti- ja salaoja-asioihin kannattaa kiinnittää nyt rakennusvaiheessa erityistä huomiota, ettei tuo kuopan pohjalle nyt kertynyt vesi löydy myöhemmin kellarin lattialta. Nämä tuskin olivat Vantaan viimeiset sateet ; )
    Jälkikäteen näiden viemäröintiasioiden korjaaminen lienee aika haastavaa.

    VastaaPoista
  2. JEP. Talo on suunniteltu niin, että likavesi osaa mennä pois omalla painollaan, myös kellarista. Ainoa mikä pitää pumpata, on se sadevesi, joka ei osu talon kattoon (jolloin se menisi rännikaivosta), vaan joka osuu talon seinien ympärille noin 2 metrin sisään talon seinistä. Se vesi todennäköisesti joutuu salaojaan, ja salaojavesi nostetaan pumpulla ylös. Pumpussa on vikahälytys, ja tarvittaessa salaojakaivoista saadaan lisääkin pumppuja alas, jos jokin poikkeustilanne sitä edellyttää. Eli kaiken pitäisi olla kunnossa. Totta on kuitenkin se, että kellarin rakentamisessa on aina haasteita, ja itseäni mietityttää eniten kellarin seinien toimivuus. Eli miten kosteus pääsee niistä haihtumaan, jos normaalia reittiä ulospäin ei pääse? Märkätilan kohdalla tämä asia on "kierretty" niin, että kun seinän sisäpuolella on kylpyhuoneen seinissä vesieriste (sinne päin seinän sisällä oleva kosteus ei pääse), niin samalla kohtaa ulkopuolella on kylmävarasto, jossa ei ole kellarin seinässä pikeä eristeenä. Eli tässäkin kohtaa asioiden pitäisi olla kunnossa. Käytäntö sitten näyttää viime kädessä vuosien päästä, että miten hyvin kaikki oli osattu suunnitella etukäteen.

    VastaaPoista
  3. En ole mainosmies, mutta www.isodran.fi on esitetty ainakin näin maallikon silmin aika toimivan näköinen järjestelmä kellarin eristämisestä(videoesitys).

    VastaaPoista
  4. Isodrän / fuktisol eristys tulossa itsellekin tähän naapuriin ensi keväänä. En missään tapauksessa laittaisi pikeä seinään. Mietitäänpäs. Kosteus pyrkii aina lämpimästä kylmempään ja jos seinän ulkopinnassa on pikieristys niin ainoa kuivumissuunta on sisäänpäin. Eli sisäseiniä ei silloin saa pinnoittaa milään lateksimaalilla tms. Fuktisol / isodrän eristyksellä annetaan kosteuden poistua ulospäin jolloin se kondensoituu vasta maa-aineksiin eristyksen ulkopuolella. Sama eriste myös sallii kosteuden valumisen salaojiin.

    Pikivuorattuja kellareita on vuosien saatossa korjailtu ties kuinka paljon. Esim rintamamiestalot. Toimii jotenkuten jos eristys on tehty erittäin suurella huolellisuudella ja kosteuspaine kumpaankin suuntaan on minimaalinen. Ulkopuolisella salaojittavalla eristyksellä päästään helposti kuivaan kellariin ja se antaa työvirheille aika paljon anteeksi.

    Mikään näistä ei tietysti toimi jos ulkopuolella on vesipainetta mutta vain tyhmä tekee tuolloin kellarin.

    VastaaPoista
  5. Vielä edelliseen. Tosin myöhäistä nyt mutta mietin minkätakia teillä ei ole noinkin pahassa paikassa (märkää tuntuu riittävän) laitettu anturan alle ja samalla koko lattiaan salaojittavaa eristystä. Paaluperustaisessa mutta silti maanvaraisessa lattiassa se olisi kaikista paras vaihtoehto. Eriste sinänsä ei kanna koko talon painoa tuossa mutta paaluillahan tuo seisookin. Eristeellä saataisiin taakuuvarmasti kuiva lattia koska samalla tavalla kosteus pyrkii aina kylmempään suuntaan ja koko kellari olisi tällöin saatu salaojitettua sataprosenttisesti eikä vain normaalin salaojan verran joka sijaitsee suunnilleen anturasta hieman alapuolella.

    VastaaPoista
  6. Kumibitumikermin käyttö voi olla jääräpäisen rakennesuunnittelijan ainoa oikea vaihtoehto. Suosittelen silti vakavasti miettimään myös noita fysikaalisia ominaisuuksia miten kosteuskäyttäytyminen toimii. Äkkiseltään tosiaan voisi luulla että helpoin tapa on eristää bitumilla seinä ulkoapäin mutta aina asia ei olekaan niin yksiselitteinen. Miksi esimerkiksi vesikattoa ei koskaan tehdä vastaavalla tavalla? Huopa,laudoitus eristys ja sisäpintalevy. Aina tuon eristeen ja bitumin välistä löytyy se tuuletusrako.

    VastaaPoista