perjantai 21. elokuuta 2015

Sähkönkulutuksen riippuvuus ulkolämpötilasta

Nykyään kun Excelillä saa nopeasti tehtyä melkein mitä vaan, niin teinpä tällaisen pistetaulukon, jossa vuoden 2015 jokainen tunti on yksi punainen piste.

Piste sijoittuu koordinaatistossa vaakatasossa sen mukaan vasemmalle tai oikealle, mikä on ollut ulkolämpötila (vuonna 2015 vaihteluväli alkaa noin -16C ja päättyy muutamaan hassuun pisteeseen, jotka ylittävät +25C vaaka-akselilla).

Kaavion pystyakselilla on kunkin tunnin aikana kulunut sähkömäärä - kuvio rajattu niin, että näkyy pisteet 0 -> 11 kWh tasolle saakka, kas näin:


No mitä tässä nyt sitten näkyy? Riippuuko sähkönkulutus ulkolämpötilasta? No eipä juuri, ja tähän on 2 syytä. Ensinnäkin sähkölämmitys eli lattialämmitys ei ole ollenkaan päällä klo 06:00 - 21:00 välisenä aikana. Ja toisekseen, meillä takka pitää aika hyvin talon lämpöisenä talvellakin.

Eräs mielenkiintoinen piirre tässä pistekaaviossa kuitenkin on, eli lämpötilasta riippumatta kulutus on jyrkästi jakautunut kahdelle eri tasolle, joista alempi hipoo nollaa, ja toinen menee 3 kWh per tunti tasolla.

Nämä 2 perustasoa ovat näkyvissä erityisen selvästi, jos ulkolämpötila on ollut plussan puolella.

Nähdäkseni tämä johtuu siitä, että jos varaajan sähkövastus/vastukset menee päälle, niin sellaisten tuntien aikana kulutus näyttää olevan noin 3 kWh per tunti. Sitten on muutamia huippukulutustunteja siellä sun täällä aikalailla satunnaisesti - ja ulkolämpötiloista riippumatta. Noille kulutuksille varmaan löytyy ihan joku muu yksittäinen syy, eli talossa on tapahtunut jotain muuta, joka on sitten kuluttanut sähköä enempi taikka vähempi.

Joten summa-summarum - meille kohtapuoliin tulevan ilma-vesi-lämpöpumpun tärkein tehtävä näyttää olevan lämpimän käyttöveden tuottaminen. Talon lämmitykseen sitä ei paljon tarvita, eikä se talon lämmitykseen pääse paljoa osallistumaan, koska lattialämmityksen kiertovesipumppu aiotaan jatkossakin pitää päällä vain öiseen aikaan.

Öisin talon lämmityksessä sitten kuluu sähköä - jos kuluu. Jos talo onkin lämmitetty jo takkapuilla, silloin lattialämmityksessä menoveden lämpötila saattaa olla täsmälleen sama kuin paluuveden lämpötila, eli lämpöä ei matkalle jää, jos kaikki talon rakenteet on jo valmiiksi lämpimät.

Jos meillä olisi ollut ilma-vesi-lämpöpumppu jo tähän asti olemassa, sitä olisi voinut käyttää käytännössä koko ajan, koska kaaviossa on vain muutama hassu piste, jotka jäävät -15C rajan "väärälle puolelle", eli sitä kylmemmissä lämpötiloissa ilma-vesi-lämpöpumppu sammuttaa itse itsensä, tai sen hyötysuhde on jokatapauksessa hyvin heikko, vaikka se olisi päälläkin.

2 kommenttia:

  1. Pakkasen puolella varmaan ilmanvaihdon lämmityspatteri kytkeytyy päälle ja sekoittaa kaaviota. Onko patteri suorasähkö vai vesikiertoinen, eli saatko lämpöpumpun hyödyn myös siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, IV-koneelle oli tilattaessa 2 vaihtoehtoa esilämmityksen suhteen, joko suorasähkö, tai lämmityspatteri - joka oli tarkoitus kytkeä maalämpöön, jota meille ei nyt sitten tullutkaan. Eli lämpöpatteri on nyt kytkemättä. Kohta se kytketään ilmavesilämpöpumppuun - eli vastaus kysymykseesi on jep - kyllä saan lämpöpumpun hyödyn myös tässä kohtaa.

      Poista