sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Systeemit vähän sekaisin... :)

Shortsikelit saapuivat sisälle, sillä lämpötila oli eilen kivunnut yli +24C.

Samat kelit on myös ulkokaton harakoilla (jos siellä niitä on), sillä poistoilman lämpötila (huoneilman imupuoli) on +24,8C. Lähes samaa lämpöä puhalletaan katolle (siis niille harakoille), jäteilman lämpötila on nyt tällä hetkellä +24,7C. Toisin sanoen lämmöntalteenotto on mennyt pois päältä, ja jäteilmaa puhalletaan nyt LTO:n talteenottokennojen ohi. Sama jatkuu varmaan läpi yön, vaikka korjaavat toimenpiteet olen jo tehnyt. Mutta eihän rakenteet nyt ihan äkkiä jäähdy. Ulkonakin on +7C, vaikka ilta on jo pitkällä.

Poistoilma huoneista +24,8C.
Jäteilman lämpötila +24,7C
LTO:n hyötysuhde on tasan nolla.
Mitenkäs tässä nyt siis näin pääsi käymään?

No nyt kun lämpöpumppuasennuksia taas tehtiin perjantaina, niin vähän loppui aika asentajalla kesken, eikä ollut mielestäni mitään järkeä jatkaa vasten perjantaita ja isänpäiväviikonloppua. Pärjää talo nyt yhden viikonlopun ihan missä asennossa vaan.

Ensin siis meinasi käydä niin, että lämpöpumppu olisi jäänyt viikonlopuksi kokonaan pois päältä. Mutta aikapulasta huolimatta se kuitenkin ehdittiin laittamaan kuitenkin päälle. Ja asentajat laittoivat lattialämmityksenkin jo toimimaan varaajasta käsin, ja sekin jäi siis päälle (tätä en itse huomannut).

Sitten lähdettiin viikonlopuksi reissuun. Itse lähdin omaa isääni morjenstamaan jo perjantai-iltapäivällä, ja muu perhe lähti reissuun lauantaina aamulla. Takkaa oli vielä polteltu perjantaina illalla.

Nyt kun tultiin sunnuntaina kotiin, niin talossa oli melkoisen kuuma. Mutta käyttövesi oli kuitenkin haaleaa.

Takkaa ei siis olisi tarvinnut laittaa ollenkaan päälle, jos olisi huomattu/tiedetty, että lattialämmityskin on päällä. Ja nyt kun lattialämmitys oli päällä - mutta olin kuitenkin asettanut lämpöpumpun toiminnalle aika tiukat aikarajat (siinä tarkoituksessa että pumppu tekee pelkkää käyttövettä, ja käy suht pitkää hukia suht harvoin), niin käyttöveden lämmitykseen nämä aikarajoitukset olisi olleet ihan riittävät. Mutta nyt kun oli kaikki pumput päällä, niin eihän varaajassa sitten lämpö enää riittänyt siihen, että ensin lattialämmityspumppu alkoi Oumanin ohjauksessa lämmitellä lattioita, niin sen jälkeen käyttövesi jäi vähän viileämmäksi. Ja sähkövastukset olin kytkenyt kokonaan pois päältä.

Lattilämmityksen ohjaus ei siis tiedä, mikä on lämpötila talon sisällä, koska se toimii pelkästään ulkolämpötila-anturin tietojen varassa.

Jossain vaiheessa myös IV-kone oli havahtunut siihen, että talossa alkaa olla melkoisen lämmintä, ja kytki LTO-kennon pois käytöstä. Siinä tilanteessa siis IV-kone on pyrkinyt jäähdyttämään taloa samalla, kun lämpöpumppu on pyrkinyt lämmittämään sitä. Oikeasti - eihän lämpöpumpun olisi tarvinnut alkaa lämmittämään, mutta se ei taas tiennyt sitä, että takka oli ollut päällä, eikä talossa ollut lämmitystarvetta.

Korjaavina toimenpiteinä nyt siis laitoin lattialämmityksen kiertovesipumpun pois päältä, ja samoin otin myös IV-koneeltakin vesikierron pois (eipä kait siellä nyt yöllä pakkasta tule, niin ei vesipatterin jäätymisestä ja halkeamisesta ole pelkoa).

Pahoin pelkään, että tämä ilmiö - mikä meillä nyt on pelkästään hauska, kun jokin lämmitysmuoto - esim. takan lämmitys laittaa IV-koneen jäähdytystoiminnot päälle - niin tämä taitaa olla Suomessa kuitenkin aika yleinen ilmiö? Eikä kukaan kiinnitä siihen oikein mitään huomiota?

Omakotitaloissa lämpöpumppu on voitu säätää keväällä kesäasentoon, jolloin se jäähdyttää aina tarvittaessa. Kun syksyllä sitten aletaan käyttää takkaa, lämpöpumppu on edelleenkin kesäasennossa... (ja alkaa jäähdyttämään)

Kerrostaloissa taas yleisin tilanne menee niin, että kun asukas pystyy säätämään uusissa taloissa oman huoneistokohtaisen LTO-laitteensa esilämmitystä, niin se väännetään aina täysille. Samoin kph:n lattialämmitys. Jos tulee liian lämmin, sitten avataan ikkuna - ja se voi olla läpi yön auki. Sähkölasku tulee kuitenkin molemmista laitteista asukkaalle itselleen, ja sitten ihmetellään sitä...

Toinen tilanne on sellainen, että isoissa vuokrataloissa on ihan mahdollista ja sallittua se, että lämpötila säädetään esim. +20C asteeseen, jolloin huoneesta riippuen todellinen lämpötila voi olla haarukassa 19-21C. Jos ei se riitä, asukas saattaa hakea Biltemasta omat lämpöpuhaltimet, jolloin huoneiston lämpötila voi nousta ihan vaikka +25C asteeseen.

Asukas tietysti ajattelee lisälämmittimiä ostaessaan, että hän lämmittää vain muutaman lisäasteen verran itse ja omalla kustannuksellaan, eikä sen pitäisi loppupeleissä kovin paljon tulla maksamaan. Todellisuus on kuitenkin se, että itse hankitut lämpöpuhaltimet vaikuttavat myös patteriverkoston termostaatteihin, jolloin talon puolesta tuleva ja se vuokraan kuuluva lämmitys jääkin kokonaan pois päältä, ja muita huoneistoja selvästi lämpimämmät huoneet lämmittävät osittain vielä naapureitakin. Eikä se sitten enää ollutkaan ihan niin halpaa hupia...

Tämän kertaiset harjoitukset näkyivät vuorokausikohtaisessa sähkönkulutuksessakin. Sähkönkulutus nousi viime keskiviikon ennätysalhaiselta tasolta 24,3 kWh / vrk eilisen 68,4 kWh -tasolle, eikä eilen ollut kukaan edes kotonakaan. Ei tällä nyt sinänsä mitään merkitystä, yksi päivä sinne ja toinen tänne, eikä muutamat eurot erotu sähkölaskussa mitenkään.

Oleellista on se, että mille tasolle vuosittain luvut saa seuraavien vuosien osalta asettumaan. Toinen asia - mikä näistä myös näkyy, on se että ei säätöjen tarvitse kovin paljon pielessä olla, niin kyllä sähkömittarin saa pyörimään...

Marraskuun alkupäivien sähkönkulutus (siniset pylväät) ja ulkolämpötila (punainen viiva). Punaisella katkoviivalla koko kuukauden keskilämpötila.

5 kommenttia:

  1. No voe elämä. Minä toisaalta joskus ymmärrän oikein hyvin ihmisiä, jotka ottavat kaukolämmityksen ja sillä selvä. Siis että onhan se kai helpompaa. Meilläkin justiinsa säädettiin jotain tyyliin että maalämpöpumppu lämmittää ja ilmastointikone viilentää yhtä aikaa. Aste sinne ja asteminuutti tuonne. Hohhoijaa =D

    Itse muuten jos saan valita että onko kotonani 15 vai 25 astetta lämmintä, niin valitsen ensin mainitun. Optimaali lämpötila on semmoinen 18-20 astetta. Moni varmaan palelee meillä ja ajattelee että eikö noilla ole varaa lämmittää. Makuasioita!

    VastaaPoista
  2. Viileässä ilmassa myös nukkuu hyvin. Kyllä meilläkin nyt alkuinnostuksen ja kaikkien kokeilujen jälkeen lämmitysjärjestelmä täytyy saada sellaiseksi, että "siellä se sitten puksuttaa", eikä tarvitse ainakaan jatkuvasti perään katsella.

    Mutta nyt alussa kun saa "uusia leluja", niin niiden kanssa jaksaa tietyn ajan räpeltää enemmän.

    Sitten voi olla sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ollenkaan uskalla koskea mihinkään, jolloin paras vaihtoehto varmasti on maalämpö tai kaukolämpö, kumpi sitten onkaan halvempi tai helpommin saatavilla.

    VastaaPoista
  3. Minä pidän lämpimästä, tosi lämpimästä. Kun asteita on se 23-24 niin mulla on hyvä ;)
    Olen tosin aina asunut vanhoissa, vetoisissa taloissa ja mielenkiinnolla nyt odotankin vedotonta (?) ja lattialämmityksellä olevaa taloa. Tuntuuko sellaisessa lämpö erilaiselta? Ja mahtaako siellä tarkentua jopa 22 asteessa? Kun lattialämmitys lämmittää varpaita, uskoisin pienemmänkin huonelämpötilan riittävän tälläiselle vilukissalle. ja kysehän on ihan tottumiskysymyksistä, pienempäänkin sisälämpötilaan varmasti tottuisi ajan kanssa, mutta onko pakko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on korkea olohuone, ja sen puolivälissä "välipohja" eli 2-kerroksen ja 1-kerroksen välinen lattiataso, josta otin just lattialämmityskierron pois päältä. Minusta se oli tarpeeton, kun olohuoneen iso takkakin on ihan suoraan alapuolella.

      Mutta kyllä sen nyt huomaa jalan alla, että laminaatti tuntuu siinä kohtaa kylmältä. Ennen ei tuntunut.

      Olen kyllä käynyt joskus sellaisissa oikein vanhoissa ja hatarissa puutaloissa, joissa paukkupakkasilla piti laittaa tohvelit tai reinot tai jotain jalkaansa sisälläkin. Eli lattia tuntui sukan läpi ihan liian kylmältä.

      Itse asiassa lattia onkin talossa ainoa pinta, johon oikeasti on koko ajan kosketuksissa? Harvoin sitä nyt seiniä tai kattoa koskettelee? Jolloin onhan se mukavaa, että lattia on lämmin...

      Poista
  4. Mukava lukea näistä. Meillä on itsellä kaukolämpö ja olemme ilmalämpöpumppu miettineet. Olisi hyvä saada hieman säästöä mikäli se on mahdollista. Etenkin talvella tuntuu, että myös sisäilma on melko kylmä ja pumpulla sen saisi helposti lämpöisemmäksi. Kesällä taas toisinpäin. https://www.verserv.fi/ilmalampopumput

    VastaaPoista