sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Lokakuun sähkö + 12kk yhteenvetoja

Lokakuussa sähköä kului tällä kertaa 1486,8 kWh. Vuotta aikaisemmin vastaavat lukemat olivat 1665,4 kWh. Säästöä edelliseen vuoteen tuli 178,6 kWh eli prosenteissa pudotusta oli 10,7% vuoden takaiseen verrattuna, vaikka lokakuu oli nyt 1,3 astetta kylmempi, mitä vuosi sitten.

Päivittäinen sähkönkulutus ja lämpötilakäyrä lokakuussa 2015. Jostain kumman syystä sähkönkulutus nousi kuun lopussa (vaikka sen olisi lämpöpumpun asentamisesta johtuen luullut laskevan). Lokakuu oli nyt myös viime vuotista kylmempi (koko kuun keskilämpötila oli Vantaalla +5,0C, vuotta aiemmin se oli +6,3C).
Päivittäinen sähkönkulutus ja lämpötilakäyrä lokakuussa 2014. Kuun alkupäivien korkeat päiväkohtaiset pylväät sähkössä johtuvat varmaankin muuttamisesta (muutettiin syys-lokakuun vaihteessa). Todennäköisesti ulko-ovet olivat normaalia enempi auki, ja todennäköisesti lattialämmitys alkoi silloin lämmittää lattiaa huone lämpötiloihin, raksa-aikana oli pidetty pienempää lämpöä päällä.


Käyttövettä on ensimmäisen vuoden aikana eli 30.10.2014 -> 1.11.2015 välisenä aikana kulunut yhteensä 133,6 kuutiota eli keskimäärin 11,1 kuutiota kuukaudessa tai 366,1 litraa vuorokaudessa, jos jakaa koko vuoden kulutuksen 365:llä. Se on 91,5 litraa per henkilö per vuorokausi, eli ei erityisen paljon, kun ottaa huomioon että meillä myös poreallas, joka varmaan jossain määrin lisää veden kulutusta.

Samoin kesällä kaikki kukkasten kastelut tapahtui kraanavedellä (istutuksia piti ainakin ihan alussa kastella säännöllisesti). Sadeveden keräystä meillä ei vielä ole, eikä myöskään salaojakaivoissa olevaa vettä hyödynnetty puutarhan kastelussa, mutta nämä kyllä tulevat sitten joskus myöhemmässä vaiheessa. Yhteen kukkapenkkiin tullaan ohjaamaan myös suoraan rännistä koko se vesimäärä, joka sataa eteläisen terassin katolle. Tämä järjestyksessä kolmas kukkapenkki on kuitenkin vielä rakentamatta.

Lokakuussa 2015 vettä kului 9,5 kuutiota eli 77 litraa per henkilö per vuorokausi. Se on siis vuosikeskiarvojen alapuolella, joten lisääntynyt vedenkulutus (sellaista ei ole ollut) ei voi olla syynä sähkönkulutuksen kasvuun tämän kuun loppupuolella.

On muuten äärimmäisen hyvä kysymys, että minne ja kuinka paljon sähköä loppujen lopuksi kuluu?

Aiemmin kun asuttiin rivitalossa tai paritalossa, ja oli molemmissa niissä 6 kW:n sähkökiuas, niin sähköä - siis kotitaloussähköä meni sähkökiukaan sähköt mukaan luettuna 10 kWh per päivä eli vajaat 4000 kWh vuosittain. Silloin huoneistokohtaisessa sähkössä ei ollut mukana IV-kone, mutta ei sekään paljon sähköä vie, siinä kohtaa kuluu sähköä vähän reilut 100 kWh per kuukausi. Salaojapumppaamo kuluttaa sähköä muutaman kWh/kk ja enimmillään se on vienyt 14 kWh/kk. Myöskään autojen sähkölämmitys ei ollut mukana huoneistokohtaisessa sähkönmittauksessa, mutta nyt on - ja siihen meni viime talvena yhteensä 35,7 kWh. Aika suuri osa kodinkoneista ja kodin elektroniikasta on ollut ja on yhä ihan samoja, mitä meillä oli vanhassakin asunnossa.

Mutta nyt kun asutaan omakotitalossa, niin ekan vuoden (siis ekat 12kk) sähkönkulutus meillä oli yhteensä 17162 kWh lokakuusta lokakuuhun suoralla sähkölämmityksellä ja takkaa välillä lämmittäen. Kuukausittaisessa tarkastelussa eniten sähköä kului joulukuussa 2014, jolloin sähköä meni 2308,33 kWh, ja vähiten heinäkuussa 2015, jolloin kulutus oli 980,97 kWh.

Jos katsotaan vuorokausikohtaisia kulutuksia, niin suurin mitattu kulutus oli 28.12.2014, jolloin vuorokauden aikana sähköä kului 190,52 kWh. Siihen aikaan oli talven kovimmat pakkaspäivät, eikä takassa oltu pidetty tulta, kun ei oltu moneen päivään kotona. Vähiten sähköä kului 26.6.2015, jolloin vuorokauden sähkönkulutus oli 25,13 kWh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti