tiistai 8. maaliskuuta 2016

Ilmalämpöpumppu käy 7-8h per päivä

Ilmalämpöpumpun käyntiaika on nyt maaliskuussa vakiintunut 7-8 tunnin paikkeille vuorokaudessa. Pumppu käynnistyy aikaohjatusti klo 09:00 - ja mahdollista käyntiaikaa sille on ajastimella annettu aina klo 22:00 asti. Ei pumppu nyt tietystikään ihan yhtä soittoa käy koko 7-8h työhukiaan, vaan huilailee aina välissä.

Päiväsähköä siis kuluu, mutta toisaalta en osaa sanoa, kuinka paljon yösähköä kuluisi enemmän, jos pumppu kävisikin pelkästään öiseen aikaan? Yösähkö on hinnoiteltu noin 30% päiväsähköä edullisemmaksi. Joten pitänee sitten kokeilla ensi vuoden maaliskuu toisinpäin, että nouseeko vai laskeeko sähkölasku euromääräisesti, jos pumpun ajastaakin käymään tähän aikaan vuotta vain öiseen aikaan?

Maaliskuun ekan viikon keskilämpötila on ollut -1,9C. Sähköä on kulunut päivittäin keskimäärin 39,6 kWh. Jos sama tahti jatkuu koko 31 päivää, kuukauden sähkönkulutus asettuu jonnekin 31x39,6=1228 kWh paikkeille. Vuotta aikaisemmin (kun elettiin suorasähköllä), niin sähköä meni maaliskuussa 1446 kWh. Ilmalämpöpumppu siis pienentää sähkölaskua jonkin verran.

Maaliskuun lämpötilakäyrää Vantaalla. Öiseen aikaan on vielä pakkasta, mutta päivisin lämpötila nousee jo plussalle.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti