tiistai 1. maaliskuuta 2016

Helmikuun sähkönkulutus

Helmikuussa 2016 sähköä kului yhteensä 1264 kWh 29 päivän aikana:


Helmikuun vuorokausikohtainen sähkönkulutus. Punaisella viivalla vuorokauden keskilämpötila,
ja punaisella katkoviivalla koko kuun keskilämpötila, joka oli Vantaalla  -0,6C.
Vuotta aiemmin helmikuussa 2015 sähköä kului 1709 kWh, vaikka vuorokausia oli yksi vähemmän. Vuonna 2015 helmikuun keskilämpötila oli plussalla, eli se oli +0,1C. Nyt mentiin lähes samoissa, kuitenkin niin että helmikuun 2016 keskilämpötila jäi pakkaselle -0,6C. Vedenkulutus oli vuosi sitten keskimäärin 59,6 litraa per henkilö per vuorokausi (oltiin koko perhe viikon poissa), kun se nyt 2016 helmikuussa oli 78,5 litraa per henkilö per vuorokausi (4 henkilön kulutuksella laskettuna - vaikka osa perheestä oli nytkin reissussa viikon).

Kaikki olosuhteet puoltavat sitä, että jos ei ilmavesilämpöpumppua olisi hankittu, niin suurempi vedenkulutus yhdistettynä puoliastetta kylmempään kuukauteen - joka vielä oli 1 vuorokauden pidempi kuin viimeksi - niin kaikki nämä 3 tekijää olisivat vaikuttaneet siihen suuntaan, että tänä vuonna sähköä olisi pitänyt kulua enempi, kuin mitä kului vuosi sitten helmikuussa.

Kuitenkin sähköä kului 26% vähempi vuoden takaiseen helmikuuhun verrattuna. Eli kyllä tuo lämpöpumpun vaikutus on selvästi nähtävillä, vaikka pumppu lakkoilikin loppukuussa 2 kokonaista päivää, ja 2 puolikasta päivää, mikä näkyy loppukuussa varsin selvästi neljänä vähän pidempänä pylväänä. Itse asiassa nämä keskimmäiset pitkät pylväät ovat noin 2-kertaa korkeampia kuin kaikki muut, eli sähköä menisi huomattavasti enempi, jos lämpöpumppua ei olisi.

Ei kai tässä kohdin oikein muutakaan johtopäätöstä voi tehdä? Kuin sen, että näitä kahta helmikuuta toisiinsa vertailemalla lämpöpumppu on säästänyt sähköä ainakin tuon 26%, ja todennäköisesti vielä vähän enemmänkin, jos laskennallisesti lähdettäisiin ottamaan huomioon myös vedenkulutus, kuukausien todellinen pituus ja 0,7 astetta kylmempi ulkolämpötila.

Näin siis kilovattituntien osalta.

Euromääräisessä tarkastelussa saatu säästö ei kuitenkaan ole ihan näin suuri, kuin kilovattitunneissa saatu säästö. Nyt nimittäin tässä on vielä sellainenkin juttu, että ekana asumisvuotena 2015, kun ekan 9 kk aikana aina lokakuulle 2015 asti ei ollut lämpöpumppua, niin suorasähköä käytettiin erityisesti öiseen aikaan. Päiväsähkön kulutus oli vain 39,6% koko sähkönkulutuksesta. Nyt kalliimpaa päiväsähköä kului vuoden 2016 kahden ekan kuun aikana 65,79% koko sähkön määrästä. Syystä, että lämpöpumppu on laitettu käymään etupäässä päiväaikaan. Sitä kun ei kannata kylminä yön tunteina käyttää, koska silloin hyötysuhde olisi heikompi, ja sähköä kuluisi enempi.

Toki tässäkin kohtaa pitäisi ehkä ihan kokeilemalla kokeilla, että kuinka paljon sähköä menisi enempi, jos lämpöpumppu kävisikin kylminä öinä - mutta kolmanneksen halvemmalla yösähköllä?

Nimittäin jos kulutuksen nousu jääkin pienemmäksi kuin kolmannes (mikä siis on kilovattitunneissa hintaero), niin silloin yösähköä olisikin järkevämpää käyttää - vaikka sitä sitten hiukan enempi menisikin.

Joten onko ilmavesilämpöpumpun käyttö päivällä järkevämpää kuin yöllä? En minä sitä euromääräisessä tarkastelussa ihan varmaksi osaa sanoa, mutta mutu-tuntumalla tuntuisi kuitenkin siltä, ettei pumppua kannattaisi kylminä öinä käyttää. Jolloin se käy nyt tällä hetkellä aikaohjatusti pelkästään päiväaikaan ja päiväsähköllä. (Ehkä ensi vuonna voin sitten kokeilla pienen kokeilujakson toisinpäin :-) )

Entä miten menee nyt sitten tässä kohdin takaisinmaksuaikalaskelmat?

Kahden helmikuun välinen säästö kilovattitunneissa oli 1709-1264=445 kWh. Jos sähkölle laskee keskimääräiseksi hinnaksi vaikkapa 11 c/kWh, niin säästöä on saatu 445 x 0,11€ = 48,95€ yhden kuun aikana. Lämpöpumpun hankintahinta oli 8600€, joten samanlaisia kuukausia tarvitaan 176 kpl, ennen kuin pumppu on maksanut itse itsensä (tämä on siis 14 vuotta ja 8 kuukautta). Vasta sen jälkeen pumppu alkaa tienata nettomääräisesti jotain. Ja tässä laskelmassa oletetaan, että huoltokuluja ei saa tulla ollenkaan. Ja että sähkönhinta ei muutu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti