sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Pohdintoja aurinkoenergiasta

Eilen kiertelin Kevätmessuilla aurinkopaneeliständiltä toiselle. Ajatuksena on ollut täydentää talon lämmitysjärjestelmää aurinkopaneeleilla jossakin vaiheessa. Vielä vuosi sitten vaihtoehdoissa oli mukana myös aurinkolämpökeräimet, mutta se vaihtoehto taitaa olla nyt jo poissuljettu, koska viime vuonna valintani kohdistui ilmalämpöpumppuun. Se tekee nyt lämpimän käyttöveden (ja tällä hetkellä se ei muuta teekään, kun lattialämmitys on jo poissa päältä). Kun otin lattialämmityksen pois 2.4.2016, niin sen jälkeen lämpöpumppu on käynyt 8 päivän aikana 23 tuntia, eli pikkuisen vajaat 3 tuntia päivässä.

Aurinkoenergiajärjestelmien tehot nousevat vuosi vuodelta, ja samalla hintataso putoaa. Kun vuosi sitten kyselin aurinkojärjestelmien tarjouksia, niin nyt - ainakin jos vertaa eilisen messutarjouksiin - niin taas ollaan tultu alaspäin hinnoissa noin 10%. Kehitys on siis nopeaa, ja suunta hyvä. Ja varsinkin jos katsotaan asiaa vielä pidemmällä aikajänteellä, niin eräs edustaja kertoi omalla ständillään, että sellainen järjestelmä, joka vielä vuonna 2007 eli vajaa 10 vuotta sitten maksoi 15 tuhatta, niin nyt sen saa jo 5 tuhannella.

Kuka tahansa - joka miettii aurinkoenergiaan investoimista, joutuu aivan ensimmäiseksi miettimään mitoitusta. Aurinkosähköä voi yleensä myydä omalle energiayhtiölleen, ja silloin siitä saa ns. "pörssihinnan", joka tällä hetkellä on noin 3 senttiä kilovatilta. Eli ei paljon mitään. Sillä jos itse ostaa samanhintaista sähköä, niin siihen päälle kun lisää sähköverot ja siirtomaksut, niin sen jälkeen hinta onkin jo 10 senttiä/kWh ja ehkä enemmänkin. Sillä hintaa jos alkaa laskea aurinkosähkön kannattavuutta, niin takaisinmaksuaika asettuu laitteiden nykyhintojen mukaan jonnekin 15 vuoden paikkeille.

Oikea mitoitus aurinko energialle on siis suunnilleen sellainen, että sähköyhtiölle myytävää ylijäämää ei kovin paljon syntyisi. Mieluummin kannattaa käyttää itse tuotettu sähkö mahdollisimman pitkälti itse. Esim. 3kWp aurinkovoimala, jonka hinta asennettuna on tänä päivänä noin 6000€ sis. arvonlisäveron - niin sillä kun tuottaa vuosittain noin 2700 kWh, niin jos tämän tuotoksen myisi kokonaisuudessaan sähköyhtiölle, ja saisi siitä esim. 3 senttiä/kWh niin koko vuoden tuotoksesta saisi silloin rahaa 2700 kWh x 0,03 = 81 euroa. Ja koko investointi 6000€ tulisi näin kuoletettua 6000 / 81 = 74 vuoden aikana. Mutta järjestelmän elinikä on vain noin 40 vuotta, eli tästä helposti näkee, että sähkön myynti ei kannata, ja että myyntiä varten ei kannata investoida kapasiteettia käytännössä yhtään...

Jos valitsen oman tulevan järjestelmän mitoitukseksi 3kWp, ja saan sillä tuotettua oletusarvojen mukaiset 2700 kWh vuosittain, silloin tuotto jakautuu eri kuukausille näin:


Aurinkoenergian tuotto kuukausittain. Laskuri osoitteessa:
http://www.arevasolar.fi/fi/aurinkolaskuri
Tuo Arevasolarin laskuri on muuten oikeasti tosi hyvä - sillä saa aika hyvin demontstroitua miten kuukausipylväät muuttuvat eri teholuokissa. Sillä näitä kk-pylväitä joutuu vertailemaan siihen, mitä oma sähkönkulutus on. Meillä nämä kk-pylväät menevät tällä hetkellä näin:


Ensi kesän kulutuksia en vielä edes tiedä, mutta aika näyttää. Jos lämpöpumppua ei olisi tullut hankittua, silloin aurinkosähköön voisi investoida enemmänkin. Mutta nyt kun ilmavesilämpöpumppu on, nyt ei voi tai ei kannata investoida ihan samalla lailla. Muuten sähköä voi joutua myymään.

Sekin on mielenkiintoinen kysymys, että kumpi on parempi - se että tekee kesäkaudella lämmintä vettä lämpöpumpulla, vai se, että kuluttelee aurinkoisten päivien "ylijäämäsähkön" omassa lämminvesivaraajassa, jotta ei tarvitsisi myydä sähköä niin paljon? Jos aurinkosähköllä on kannattavampaa tehdä käyttövettä, sitten pitää huomata sellainen seikka, että jos lämpöpumpun tehokerroin on vaikkapa 1:n suhde 3:een, niin kolmella tuotetulla aurinkosähkön kilovatilla säästää oikeasti vain yhden kilovatin lämpöpumpun sähköä, jos pumppua ei tarvitsekaan käyttää. Tämä seikka lisää hieman aurinkosähkön mitoitustarvetta?

Aurinkosähkön mitoituksessa voi menetellä myös niin, että jos ostaa ensin pienemmän kokoisen tuotepaketin, niin siihen voidaan heti asentaa isompi invertteri pelkästään siksi, että järjestelmän paneelimäärää voi sitten myöhemmin kasvattaa. Siis jos sähkön tarve kasvaa esim. jos hankkii sähköauton tai uima-altaan ulos, johon haluaa kesälläkin lämmittää vettä. Silloin jälkikäteen laajennus käy helposti - ei muuta kuin lisätään vaan aurinkopaneeleita. Mutta jos ostaakin aurinkopaneeleita "liikaa", eli joutuu myymään sähköä energiayhtiölleen, niin aika halvalla siitä sähköstä joutuu silloin luopumaan...

Aurinkosähköpaketin asentamisesta saa myös kotitalousvähennystä. Noin 6000 euron paketissa työn osuus on noin 1800 euroa. Jolloin jos nyt vähennyksen määrä on 45% ja omavastuu 100€, silloin tähän 1800 euroon voi kohdistaa vähennyksiä noin 700 euron edestä.

Eli kotitalousvähennystä kannattaa käyttää... Olisi kannattanut käyttää varmaan myös viime syksynä hankkimaani ilmavesilämpöpumppuun, mutta olin niin malttamaton, että otin sen jo nyt. Ja kotitalousvähennystähän saa vasta 2 vuotta sen jälkeen, kun lopputarkastus on uudessa talossa pidetty...

Lisää eri lämmitystapojen vertailusta sitten ensi torstaina. Silloin YLE:n Kuningaskuluttajassa verrataan eri lämmitystapoja, ja siellä pitäisi sitten meidän "ilmalämpöpumppu-talo" olla myös vertailussa mukana:



Tässä vielä aurinkoenergiaan liittyviä räpsyjä eilisiltä Kevätmessuilta:

Hinnat halpenevat... Tämä hinta ilman asennustöitä.

Mökkipaketteja.

Mustaa paneelia.

Kytkentäkaavio.

NAPS = Nesteen Aurinko Paneeli Systeemi (entinen, nyt perheyritys)

Messutarjouksia.
 
Ohutta ja taipuisaa aurinkopaneelia.



3 kommenttia:

  1. Mekin olemme pohtineet. Aurinkopaneelit houkuttaisi, mutta meillä ei vielä ole aika investoinnille. Olisi kätevä myös, jos pystyisi mobiililaitteesta seurata sitä kulutusta. Kampanjahintoja varmasti kannattaa seurata.
    https://www.savonaurinkoenergia.fi/aurinkopaneelit

    VastaaPoista
  2. Meidän torppaan on tulossa aurinkosähkö tämän kesän aikana. On mukava, kun pääsee myös katsomaan miltä kulutus näyttää, ja samoin miten paljon sähköä se tuottaa. Kiitos kun jaoit tämän, mukava oli nähdä lukemia. https://www.energiasi.fi/aurinkosahko/miksi-aurinkosahko

    VastaaPoista
  3. Kovasti tuo aurinkosähkö kiinnostaisi. Täytyy varmasti lähetellä tarjouspyyntöjä. Meillä tuota sähköä kuluu kyllä niin paljon, että olisi hyvä saada siihen hieman apukeinoja. https://www.ykkossahko.fi/aurinkovoimalat-lappi

    VastaaPoista