torstai 31. joulukuuta 2015

5v rakentamista takana

Siitä on nyt sitten tasan 5 vuotta aikaa, kun uudenvuoden aattona 31.12.2010 saatiin tieto, että tontin myyjä oli hyväksynyt ostotarjouksen. Ja tokihan siitä sitten piti lähteä heti paikan päälle vielä uutta tonttia katsomaan.

Tältä näytti silloin:

31.12.2010.
 Ja tältä näyttää nyt:
31.12.2015.
Jos ei näy muuta samaa, niin ainakin kuvan vasemmassa laidassa näkyvä liikennevalo, Shellin valomainos, ja katulampun tolppa on rajattu kuvaan suunnilleen samalla tavalla. Autoa ei saanut enää ajettua tontille niin kauas mitä sen sai silloin 5 vuotta sitten.

Viiteen vuoteen mahtuu paljon muutakin kuin nuo 2 valokuvaa. Onhan tässä nyt jo asuttukin 15 kuukautta, eli lokakuun alussa 2014 päästiin muuttamaan. Mutta lopputarkastus on vielä pitämättä.

Jos katsotaan kulunutta viittä vuotta vaikkapa valokuvien määrän kautta, niin taloprojektiin liittyen olen ottanut tähän mennessä yhteensä 7171 valokuvaa, eli noiden yllä olevien lisäksi löytyy vielä 7169 muutakin kuvaa. Ne jos katsoisi läpi yksi per sekunti vauhdilla, niin aikaa saisi varata parisen tuntia... Valokuvia on vuosien saatossa tullut räpsittyä tällä tahdilla:

Vuosi Valokuvien määrä
2010 57 kpl
2011 269 kpl
2012 1860 kpl
2013 1526  kpl
2014 2103 kpl
2015 1356 kpl
Yhteensä 7171 kpl

Noihin lukuihin ei sisälly "kotikuvat", jotka eivät ole rakentamiseen liittyviä, vaan otettu ihan vaan talossa asuessa lokakuusta 2014 eteenpäin.

Tässä vielä muutama valokuva matkan varrelta:

07.05.2011. Puut kaadettu tontilta. Paikalla oli lahoja koivuja ja pajupusikkoa.
20.07.2011. Tie tontille tehty.
31.12.2011. Vuosi rakentamista takana. Lunta saman verran kuin nyt, eli 2 milliä.
5.4.2012. Lakisääteinen tiedotus rakennuspaikalla.
4.8.2012. Montun reunaviivat spray-maalattuna kaivurikuskia varten.
9.8.2012 Montun kaivuuhommat alkaneet.
(Oikeasti lapussa pitäisi lukea salaojaveden pumppu, ei sadevesipumppu.)
1.11.2012. Kellarin harkot nousseet ikkunoiden tasolle asti.
12.12.2012. Ontelolaattojen asennus kellarin päälle.
3.6.2013. Minä ja purukasa. Puutavara haettiin omasta metsästä ja sahattiin itse.
5.10.2013. Aluskatteen asennus alkamassa. Tellinkit sitä varten talon sisällä.
31.12.2013. Uudenvuoden aatto. Lunta ei näy.
5.4.2014. Lattialämmitysputkien asennus menossa 2. kerroksessa.
8.7.2014 Vuorilautojen asennus alkanut. Aikaa muuttopäivään alle 3kk.

24.9.2014. Keittiön valojen asennusta. Aikaa muuttopäivään alle viikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti