torstai 22. lokakuuta 2015

Lämpöpumppu pyörii - ja sähköä menee

Vesi-ilma-lämpöpumpun asennukset ovat loppusuoralla, ja nyt on enää kesken jäähdytyspuolen työt, eli IV-koneen tuloilmapatteri. Itse lämpöpumppu ovat jo toiminnassa.

IV-koneen osalta on tuloilman esilämmitykseen olemassa aina 2 mahdollisuutta. Joko se lämmitetään sähköllä, tai vesipatterilla. Jos valitaan vesipatteri, sitten lämpö tulee lämpöpumpulta. Tähän asti talon keskeneräisyydestä johtuen meillä on ollut valittuna se kolmas vaihtoehto, eli kytkennät ovat olleet vielä kesken, ja kylmä ilma on tullut sisään ilman esilämmitystä. Onhan IV-koneen lämmön talteenoton hyötysuhde yli 80%, joten eihän se mitään esilämmitystä välttämättä kaipaa. Ainakaan vedon tunnetta ei ole huomattu tähänkään mennessä.

Aina kun asennetaan uusia laitteita, niin menee muutama tovi, kun asioita säädetään, ennen kuin ne saadaan oikealle ja tyydyttävälle tasolleen. Joten nyt ei vielä kahden lämpöpumppupäivän kokemusten perusteella oikein päästä hehkuttamaan sillä, että sähköä kuluu vähän ja systeemi olisi ympäristöystävällinen. Päin vastoin sähkönkulutus on nyt kolme kertaa suurempi mitä se tähän asti.

En kuitenkaan ole vielä menettänyt uskoani uuteen laitteeseen, enkä ole ottamassa töpseliä pois seinästä, eli katsotaan nyt ainakin muutama viikko, että miten sähkönkulutus kehittyy, ja mille tasolle se lopulta asettuu.

Laitoin lattialämmityksen kiertovesipumpun päälle ensimmäisen kerran kesän jälkeen jo lauantaina 17.10. Ja sähkönkulutus nousi heti tasolle 50 kWh/vuorokausi, tosin se sitten laski siitä seuraavana päivänä jo takaisin tasolle 32,8 kWh/vuorokausi, kun lattiat olivat ensin lämmenneet.

Lämpöpumpun asennukset alkoivat ma 19.10 ja lämpöpumppu käynnistettiin keskiviikkona 21.10. Samalla myös sähkönkulutus räjähti käsiin, eli se kolminkertaistui. Nyt vuorokausikohtaiset sähkönkulutustilastot näyttävät tältä:

Sähkönkulutus lokakuussa 2015. Lattialämmityksen kiertovesipumppu ei ole lainkaan päällä 1-16.10.2015. Kiertovesipumppu käynnistyy 17.10.2015. Ilma-vesi-lämpöpumppu käynnistyy 21.10.2015. Nyt katsotaan pystyykö lämpöpumppu pitkässä juoksussa painamaan sähkönkulutuksen aiemmalle tasolleen, tai mieluiten sen alle. Muutenhan investoinnissa ei olisi mitään järkeä.






Mitä sitten tapahtui, kun sähkönkulutus kasvoi näin valtavasti?

No, ensin lämpöpumpulle oli säädetty sisälämpötilaksi +21C. Se oli aivan liikaa, ja talossa tuntui aivan liian lämpöiseltä. Nyt kävin laittamassa lämpötilaksi +15C - sillä tarkoitus on käyttää myös takkaa aina välillä. Nyt tämän kokeilun aikana takan lämpötila on laskenut noin 10C asteella.

Kun lämpöpumppu käynnistyi 21.10.2015 - niin sen jälkeen takkaa ei ole tarvinnut - tai siis voinut enää lämmittää...


Ulkolämpötila on vaihdellut +5 - +10C välillä, eli lokakuu on ollut varsin lämmin.
5700 kiloisen tiilihormin lämpötla vaihtelee, ja se lämpenee samalla kun saunan pesässä poltetaan pesällinen, niin on mukavampi käydä suihkussa. Näihin käppyröihin lämpöpumpulla ei ole ollut mitään vaikutusta.
Miten nyt sitten jatketaan tästä eteenpäin?

Meillä on sähkökaapissa kello, jolla ennen säädettiin lattian kiertovesipumppu toimimaan pelkästään yöllä, sillä pelkästään yösähköllä tapahtuva suorasähkölämmitys oli vähän edullisempaa. Pääsääntöisesti talon sisätilojen lämmitys - sen verran kun lämmitystä on tarvittu, on ilmeisesti tapahtunut polttopuulla, joka ilmenee siten, että vuositasolla sähkönkulutus on ollut päivittäin aika lailla samalla tasolla, riippumatta siitä onko kesä vai talvi. Joten käytetty sähkö on enimmäkseen kulunut vain lämpimän käyttöveden tekemiseen.

Nyt uusi käyttökohde sähkökaapin kellolle on todennäköisesti käyttöveden kiertovesipumppu. Se pyörii päivät - jolloin kuumaa vettä tulee hanasta käytännössä heti. Mutta yöllä sen ei tarvitse pyöriä. Tosin jos yöllä tarvitaan lämmintä käyttövettä, sitten pitää vaan juoksuttaa vettä pikkuisen pidemmän aikaa. Jos käyttöveden kiertovesipumppu pyörii koko yön, se "varastaa" lämpöä varaajasta jokaisella kierroksellaan, mitä vesi kiertää putkissa ympyrää.

Lämpöpumpussa on myös niin paljon erilaisia toimintoja ja aikaohjelmia, että seuraavaksi pitää tutustua niihin. Uskon, että lämpöpumpun avulla on kuitenkin erittäin hyvät mahdollisuudet saada aikaan säästöä sähkönkulutukseen. Se, että tuleeko säästöä sitten ikinä niin paljon, että pumppu tienaisi oman hintansa, niin se on sitten toinen juttu. Itse uskon tässä vaiheessa vielä siihenkin, eli en ainakaan vielä kahden päivän käyttökokemusten jälkeen suostu myöntämään, että kyseessä olisi ollut hukkainvestointi. Tässä vielä muutamia kuvia tältä päivältä:

Ison takan lämpötila on pudonnut lähes huoneen lämmön tasolle.

IV-koneen vesipatteri on kytketty lämpöpumppuun. Termostaatti otettiin irti - eli lämpöpatteri on aina päällä - siinähän on muuten jäätymisvaara, ja toisaalta jos termostaatti vetää kierron kiinni ja samalla pumppu pyörii koko ajan tässä kierrossa, niin ei siinäkään ole mitään järkeä...

Sisäyksikkö ja sen eristetyt putket. Valkoiset putket menevät ulkoyksikölle. Etuoikealla laattialämmityksen putkia, jotka olivat jo ennen lämpöpumpun asennusta.

Teknisen huoneen alaosaa lähempää.


Ensin huonelämpötila oli säädetty +21C. Sitten +18C. Nyt laitoin siihen +15C.

Sisäyksikön alaosaa.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti