keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kiinteistövälittäjissä on eroja

Tähän astisen talonrakennusprojektin vaikeimmaksi asiaksi on yllättäen muodostunut vanhan asunnon myynti.

Aluksi myyntiä hoiti "oman kylän kiinteistövälittäjä", jonka tunsin jo pitkän ajan takaa. Hänen kanssaan tehtiin maaliskuussa 2 kuukauden sopimus, ja oletus oli, että asunto menee varmaankin aika nopeasti kaupaksi. Mutta ei mennyt. Lopulta 2 kuukauden toimeksiantosopimus päättyi, ja päätin myydä asuntoa vaihteeksi ihan itse.

Tähän liittyviä otsikointiharjoituksia tuossa alla (katso edellinen blogikirjoitus). Huomiota herättävä otsikointi ehkä tuottikin tulosta, sillä parhaina päivinä oma ilmoitus keräsi lähemmäs tuhat klikkausta. Ja yhteydenottojakin tuli, mutta maaliin asti ei asiassa kuitenkaan päästy. Olin kyllä myynyt omaa asuntoa joskus ennenkin, ja ihan hyvällä menestyksellä. Eikä se mielestäni mikään huono ollut se ensimmäinen välittäjäkään, joka tunnetaan kylillä legendaarisena tyyppinä, joka myy sellaisenkin asunnon, joka muilta välittäjiltä on jäänyt myymättä. En sitten tiedä mikä nyt meni vikaan, vai menikö mikään. Ehkä oli tällä kertaa vain huonoa tuuria? Hyvin lähellä kaupantekoa ymmärtääkseni kuitenkin käytiin useitakin kertoja, eli erillisnäyttöjäkin oli hyvin lyhyellä varoitusajalla, jolloin lähdin töistä kesken päivän kotiin vähän järjestelemään paikkoja ja varmistamaan, että tavarat on edes suht järjestyksessä sen jälkeen, kun muksut ovat lähteneet aamulla kouluun...

Seuraava askel tarinassa oli se, että otin useamman välittäjän paikalle katsomaan. Hehän tulevat mielellään, eli jokainen haluaisi kovasti saada uusia toimeksiantoja. Kysyin kaikilta saman kysymyksen: "Jos alkaisit myymään tätä asuntoa, mitä tekisit eri tavalla, ja miten toimisit että asunto nyt saadaan myytyä?" Monenlaisia vastauksia tuli. Yhden välittäjän ehdotus oli mm. sellainen, että jos te haluatte saada asuntonne nopeasti kaupaksi, niin laitetaan sellainen hinta, että menee äkkiä. Hintaehdotus olisi ollut sellainen, että se alitti jo jokunen aika sitten naapurissa noin 15 metrin päässä myydyn paljon pienemmän asunnon hinnan. Välittäjän palkkiokin olisi ollut varsin edullinen. Ei kuitenkaan oikein lämmetty tälle ehdotukselle, ei vaikka sama välittäjä soitteli vielä peräänkin useita kertoja (ja kun huomasi ettei me lähdetä mihinkään halpis-myyntiin, sitten ehdotti vielä sitäkin, että hän voi myydä ihan millä hintaa tahansa, mitä me vaan sitten halutaan ehdottaa).

Myös välittäjien palkkioissa oli isoja eroja, ja ilmeisesti ne määräytyvät loppupeleissä myöskin pärstäkertoimen mukaan? Näin ainakin itse päättelin, koska palkkioista ei aina saanut tietoa puhelimitse ollenkaan, vaan vastaus oli että "katsotaan se prosentti sitten kun olen paikalla ja arvioinut miten paljon asunnon myynnistä on työtä". Myös ehdotukset toimeksiantojen pituudesta vaihtelivat. Laki sallii kait enintään 4kk:n toimeksiannon. Ilmeisesti sen pituinen sopimus takaa välittäjälle sen, että jos asunto menee edes jollain aikajänteellä kaupaksi, niin silloin välittäjäkin saa oman palkkionsa, eli riski pienenee siitä, että myyntityöstä tulisi pelkkiä kuluja, muttei palkkiota.

Nyt valitsimme sellaisen vaihtoehdon, että muutimme itse alta pois rakennusajan vuokra-asuntoon, sen jälkeen paikalle tuli ammattivalokuvaaja, joka osaa paremmin kuvata asunnon parhaat puolet, ja samalla asunnon tilavuus pääsee oikeuksiinsa.

Ammattivalokuvaajan työstä tyylinäyte eli lopputulos kuvauksesta on tässä linkissä:

Katsotaan miten myynti sujuu nyt!

5 kommenttia:

  1. Meidän rakennusprojektin eteneminen painii saman haasteen kanssa ja ajatuksiin on hiipinyt välittäjän vaihtaminen. Tsemiä rakennusprojektiinne ja toivottavasti saatte asunnon pikaisesti kaupaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaisi hukan panostaa ja fiksata muutamia pintoja. Ei se ammattikuvaajakaan ihmeisiin pysty.

      Poista
    2. Tsemppiä asunnon myyntiin. Meillä käytettiin loppuvaiheessa ammattivalokuvaajaa ja luultavammin sillä oli jotain vaikutusta.

      Poista
  2. Jos nyt vertaan nykyistä kuvasarjaa aikaisempaan, niin ainakin omasta mielestäni ammattikuvaajan kädenjälki kyllä näkyy ihan positiivisella tavalla. Ihan jo kuvakulmat sekä sisältä että yhtiön pihalta ovat mielestäni aika hyvät. Eli hyvä kuvaaja ja aktiivisella otteella asioihin suhtautuva myyntihenkinen välittäjä ovat mielestäni hyvä yhdistelmä. Katsotaan mihin he pystyvät. Jos ei päästä vielä maaliin, niin toki tarina sitten jatkuu juuri tuohon anonyymin kirjoittajan vinkkaamaan suuntaan. Joskin tässä on nyt pieni vaikeus se, että emmehän me voi tietää seuraavan asukkaan mieltymyksistä mitään, eli esim. uusien tapettien valinnat ovat tässä vaiheessa ja nyt olemassa olevilla tiedoilla hieman vaikeita. Vaaleita sävyjä tietysti käytetään aika yleisesti, mutta yksi etenemistapa voisi olla sekin, että asunnon ostava hankkii ne tapetit itse ja sovitaan sitten kuka laittaa ja miten menee kustannukset tapetointitöistä. Nämä pikkufiksaukset ovat kuitenkin kokonaisuudesta niin pieniä asioita, että niistä ei tule kynnyskysymystä.

    VastaaPoista
  3. Tässä muutama kommentti näin kiinteistönvälittäjän näkökulmasta:

    - Asuntoa ei koskaan kannata myydä ihan tyhjillään, viekää edes pari huonekalua (ruokapöytä, sohva, sänky). Ostajaehdokkaiden on paljon vaikeampi hahmottaa tilaa ja mittasuhteita tyhjässä asunnossa, ja tilat bäyttävät myös plajon kuluneemmilta.

    - Valitsemallanne välittäjällä ei ole LKV tutkintoa, kuinka ihmessä päädyitte kouluttattomaan/epäpätevään välittäjään? Toivottavasti tarkistitte edes taustai tai valitsitte jonkun edellisen asiakkaan suosituksen perusteella.

    - Kuvia on aivan liikaa, ei missään nimessä kuvaa jokaisesta huoneesta. Julkkarikuvan lisäksi keittiö, olohuone, eteisaula (mikäli ei ole ahdas) ja kylpyhuone. Jos päämakuuhuone on erityisen avara tms niin kuva siitäkin. Ulko-/pihakuviakin maksimissaan kaksi jos piha on hyvä. Jättäkää tilaa kiinnostukselle; eivät katsojat tule jos kaikki näytetään jo kuvissa.

    - ostajat ovat todella kriittisiä hinnan suhteen, alihinnoiteluun ei pidä mennä mutta tinkivaraa ei myöskään kannata jättää viittä tonnia enempää.

    Terkuin, blogiasi seuraava ensimmäistä omaa kivitaloaan rakennuttava välittäjä

    VastaaPoista