torstai 20. joulukuuta 2012

Tiilerin takat ja piiput

Takan voi tehdä myös tiilestä, jolloin sen voi muurata itse (siis käytännössä pyytää jonkun takkamuurarin käymään ja tekemään takan - harvemmin rakentaja kai ihan itse niitä muuraa?), tai sitten tiilitakan voi ostaa. Takan voi jättää tiilipinnalle, tai sen voi päällystää laastilla. Mahdollisuuksia ja eri kombinaatioita tällä tavoin lienee vaikka kuinka paljon. Kävin tänään katsomassa takkoja Vantaan Tiilerin Myyntivarastolla, Hiidenkivenkuja 6:ssa Ylästössä. Vai onko se jo Petikkoa, en tiedä, mutta ajoin sinne Ylästön läpi. Paikka on avoinna ma-pe klo 8-16 (viikonloppuisin suljettu), eli asiointi on yhtä hankalaa kuin pankissa tai isännöintitoimistossa, koska aukioloajat ovat juuri silloin, kun ihmiset ovat normaalisti töissä. Toisaalta tiilitakkoja voi katsoa Tiilerin nettisivuiltakin, ja jos jotain todella kiinnostavaa löytyy, käy vasta sitten katsomassa paikan päällä. Palvelu Tiilerin varastolla oli erittäin hyvää ja nopeaa (hinnat laskettiin kaikkiin kysymyksiini samantein), ja esitteet olivat hyviä. Se oli tämän päiväisen käynnin ehkä suurin hyöty.

Mikäli meille tulisi tiilitakka olohuoneen ja keittiön väliin, niin yksi vaihtoehto voisi olla Tiilerin Tuulia -takka, joka on tässä kuvassa vasemmalla:


Tuulia takka+leivinuuni vasemmalla.

Jos Tiilerin myyntivarastolla on aukioloaikojen puitteissa hankala asioida, niin ei sieltä kyllä kannata mitään ostaakaan. Siis suoraan Tiileriltä. Esim. Tuulia takan ovh hinta suoraan Tiileriltä esim. Hiidenkivenkujan varastolta ostettaessa olisi ollut 3570 euroa (sis. ALV 23%). Kun sitten takaisin tullessa poikkesin Suutarilan Starkissa moikkaamassa omaa yhteyshenkilöäni eli Tiaisen Jania, niin Starkin ollessa Tiilerin yksi jälleenmyyjä, saisin saman Tiilerin Tuulian ostaa Starkin kautta 3195 eurolla. Eli melkein 400 euroa halvemmalla. Ja sama linja kaikissa tiilisissa savupiipuissakin. Tarvitsen olohuoneen ja keittiön väliin noin 8,5 metriä korkean piipun yhdellä hormilla. Tiilerin hinta tälle oli 1455 euroa punaisista tiilistä tehtynä, siis näin:


Tiilerin 1-horminen piippu.

Harkkohormista vastaava maksaa Tiilerin varastolla 1825 euroa ja näyttää tältä:


Vasemmalla tiilihormi, keskellä ja oikealla harkkohormi.

Jos taas ottaisin saman punatiilipiipun 1-hormisena Starkin kautta, niin sitä kautta hinta on 530 euroa plus laastit ja rahdit. Rahdit pitää vielä lisätä Tiilerinkin ilmoittamiin hintoihin.

Todennäköisesti keittiön ja olohuoneen väliseksi piipuksi meille tulee valmispiippu joko Schiedeliltä (hinta 949 euroa Starkin kautta ostettuna) tai Saint-Gobain Weberiltä, jonka tarjousta en ole vielä saanut. Schiedelin piipun ja tiilipiipun välinen hintaero on käytännössä nolla, koska jos tiilipiippuun lisää tekemisen vaivan ja palkat, niin samoihin menee kuin Schiedelin piipun hinta. Tai voi mennä ylikin. Lisäksi valmispiippua tässä kohtaa puoltaa painorajoitus, eli ontelolaatan päälle ei saisi hormin painoa tulla kuin 1,3 tonnia, ja 8,5 metrisellä tiilipiipuilla tuo painoraja tahtoo mennä aina noin 1000 kiloa ylitse.

Kellarista lähtevän piipun pituus on 11,5 metriä ja hinta tiilistä tehtynä Starkin kautta ostettuna 1430 euroa. Plus mahdolliset laastit pintaan plut työpalkat plus rahdit. Valmispiippujen hintoja en ole vielä saanut. Sitten kun saan, sitten siinä melkein ratkeaa se, tuleeko pitkästä piipusta tiilipiippu vai valmispiippu.

Tässä vielä lisää kuvia Tiilerin takoista Hiidenkivenkujan myyntivarastolta:

1 kommentti:

  1. Tiilitakka vaikuttaisi kyllä olevan hinnaltaan kilpailukykyinen vaihtoehto. Takan perimmäisen tarkoituksenkin se täyttää hyvin, koska on raskas. Tuota pinnoitusta pitää vaan kysellä. Tiilitakat näyttäisivät aina olevan pinnoitettuna rapattuja. Mutta kai sen voisi yhtä lailla laatoittaa?

    Harkkopiipun pystytys on varsin vaivatonta ja sen pystyy tekemään itse, jos vain on huolellinen. Itse olen pystyttänyt Lecan kaksihormisen piipun. Taloon ajattelin nyt kysellä Sciedelin peltipiippua, jonka myös voi pystyttää itse. Tällaiset kevythormit eivät tietenkään vastaa tiilipiippua lämmön varaamisen kannalta.

    VastaaPoista