torstai 4. toukokuuta 2023

Huhtikuun sähkönkulutus

Huhtikuussa 2023 ostosähköä kului yhteensä 1010,22 kWh. Alussa kun taloon muutettiin syys-lokakuussa 2014, niin ostosähkön määrä oli silloin sama kuin koko talon energian kulutus. Eka vuosi lokakuusta 2014 lokakuulle 2015 eka vuosi asuttiin (kokeeksi) suorasähköllä, jota kului ensimmäisen 12 kuukauden aikana yhteensä 17162 kWh.

Sen jälkeen talon kokonaiskulutus on alkanut hämärtyä sitä enemmän, mitä enemmän aika kuluu. Lokakuussa 2015 hankittiin ilmasta-veteen lämpöpumppu. Sen käytössä muutama vuosi meni ns. "harjoitellessa", mutta lopulta ostosähkön kulutus tasaantui vuosina 2018-2020 tasolle 8500 kWh - 9500 kWh. Joka talvi on erilainen, samoin jokaisen vuoden sähkönkulutus.

Tämän jälkeen tuli täyssähköauto marraskuussa 2021, jonka kuluttama sähkö ajomäärien ja keskikulutuksen perusteella on vuodessa noin 5000 kWh. Tällä määrällä on ajettu noin 21000 km per vuosi. Auton sähkölle ei kuitenkaan ole olemassa erillistä alamittaria, ja autoa ladataan välillä myös kodin ulkopuolellakin. Sähköauton myötä talon sähkönkulutus päämittarilla kasvoi tasolle noin 15000 kWh. Esim. vuonna 2022 sähköä kului yhteensä 14776 kWh.

Nyt huhtikuussa 2023 kuukauden lopussa ostosähkön määrä painuu alas päivä päivältä kuin lehmän häntä. Kesä lähestyy ja 24.4.2024 taloon tuli aurinkopaneelit. Eikä tässä vielä kaikki. Lämmönkeräimet ovat vielä tulossa, jolloin niiden tuottamaa lämpöä ei oikein muuten näe kun seuraamalla varaajan lämpötiloja. Ostosähkön määrä kuitenkin putoaa myös lämmönkeräimien hankkimisesta johtuen.

Tämän kuun ostosähkön määrä tässä graafisesti ja taulukkona. Nyt myös sähkölaitoksen kulutusraporttien katselu on taas mielenkiintoista puuhaa, kun dataa on niin paljon tarjolla. On oman ostosähkön määrä, tuotetun sähkön määrä, paneeleista omaan käyttöön tulleen sähkön määrä, paneeleista myyntiin mennyt sähkö, netotettu sähkö, jne...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti