perjantai 6. huhtikuuta 2012

Valaistussuunnitelma valmis

Ajattelin toteuttaa talon valaistuksen etupäässä ellei jopa ainoastaan LED-valojen avulla. Nyt tehdyssä suunnitelmassa taloon tulisi 127 valaisinta tai valonauhaa, joiden yhteisteho on 1079 W eli noin 1 kWh. Eli jos laittaisi koko talon kaikki valot päälle, sähkölaitos laskuttaa noin 0,10-0,15 euroa tunnilta, sähkön hinnasta riippuen. Led-valojen toinen etu on se, että ne eivät mene jatkuvasti rikki, vaan ne ainoastaan himmenevät 20-vuoden aikajänteellä siten, että tämän jälkeen ne voi vaihtaa.

Valaistuksella on mielestäni aika iso vaikutus kokonaisuuteen ja siihen miltä talo näyttää. Varsinkin pimeinä vuoden aikoina valaistuksella voi piristää kokonaisuutta aika paljon.

Tässä muutamia ajatuksia mitä ollaan valaistussuunnittelijan kanssa nyt pyöritelty:

Led valot on yritetty sijoittaa oleskelutilojen kattoon siten, että niiden avulla ikkunoista sisääntuleva auringon valo tavallaan "jatkuu" iltaan, kun valot sytytetään. Näissä Ledeissä on kaikissa myös himmentimet.

Autokatoksessa, varastotiloissa, työtiloissa yms. on 24cm leveä Plafondi katossa (sininen iso piste suunnitelmaluonnoksissa), ulkoisesti se muistuttaa aika paljon perinteistä työvaloa. Pääeteiseen, kellarin käytäville ja ulos on laitettu autotallin tolppiin ylös-alas sojottavat LED:t, koska minusta juuri tuo valaisin tyyppi näyttää jotenkin hyvältä. Löylyhuoneeseen ei olisi tulossa erillistä valoa, eli jos saunassa on lasinen ovi ja osa seinästäkin lasia kylppäriin päin, sitten sieltä tuleva valo ilmeisesti jo riittää saunan puolellekin. Siivousvalona voisi olla yksi Plafondi lauteiden alla. Löylyhuoneessa rajoitteena on myös se, että LED ei ilmeisesti kestä kuumuutta kovin hyvin, joten jos LED on löylyhuoneessa, se pitää olla ihan alhaalla.

Keittiön työtaso ja keittiön kaapistojen yläpuoli valaistaan epäsuorasti LED-valonauhalla.

Ulkoa päin talon valaistus näyttää itään sellaiselta, että autokatoksen ulommissa tolpissa on kolmet valot ja autokatoksen yläpuolella olevalla terassilla samoin 3 rinnakkaista valoa talon ulkoseinässä kiinni, symmetrisesti alaekerran kanssa.

Etelän seinällä sisäpihalle päin on 2 valaisinta talon päädyissä ja yksi yläterassin oven pielessä, eli taaskin 3 lediä melko symmetrisesti.

Länteen on pikkuparvekkeella 1 LED-valo. Pohjoiseen on pääovella katoksessa 1 ulkovalaisin.

Pihavalaistusta ei ole vielä suunniteltu, mutta ehkä muutama lamppu tulee pihallekin ja mahdollisesti raja-aitaan myös.

Täällä myös Talo Värjölän blogissa hyviä kokemuksia ja pohdintoja LED valaistukseen liittyen.:

Valaisinten lukumäärät ja tyypit:



Kellari:



1-kerros:



2-kerros:

torstai 5. huhtikuuta 2012

Tiedottaminen naapureille ja rakennuspaikalla

Luulin tähän saakka, että minulla on vain 3 naapuria. Sen verran niitä rajanaapureita nimittäin on, eli kahdelta suunnalta Vantaan kaupunki itse (katualueet) ja etelässä ja idässä tulee tontin rajaan kiinni toisen kiinteistön omistajan tontti. Kannattaa kuitenkin kysyä kaupungilta ennen naapureille tiedottamisen tekemistä, että ketkä kaikki naapureiksi katsotaan rakennuslupa-asiassa. Yllätyin nimilistan pituudesta. Siinä oli yhteensä 11 nimeä osoitteineen. Eli kaikki saavat postia lähipäivinä. Tulee sitten kaikki naapurit tiedotettua.

Toinen melkeinpä erikoisuus on "tiedottaminen rakennuspaikalla". Eli niittasin yhden naapureille lähtevistä kaavakkeista kuopan reunalla olevaan kuormalavaan kiinni. En tiedä käykö tontilla koskaan kukaan näitä tiedotteita lukemassa. Ei ainakaan tänään ollut lumessa muuta kuin yhdet pupujussin jäljet, jotka olivat tulleet sen jälkeen kun takatalvi alkoi tämän viikon maanantaina.



Kunnallistekniikan lausunto, hakemus jätetty

Tänään oli vuorossa ensin käynti Tikkurilan kopiopalvelussa, ja sen jälkeen niiden kopioiden kanssa Kuntatekniikan keskukseen kunnallistekniikan lausuntoa hakemaan. Kaikki tarvittava oli mukana, ja kunnallistekniikan lausunto pitäisi tällä hetkellä tulla 2-3 viikossa, tai huhtikuun puolella kuitenkin. Sen jälkeen voi sitten jättää vasta rakennuslupahakemuksen. Tai voi sen jättää toki aikaisemminkin, mutta hakemus ei etene ennen kuin kunnallistekniikan lausunto on saatu.

Samalla reissulla tuli poikettua myös kaavoituksen ja maankäytön asiakaspalvelussa, joka on Handelsbankenin talossa, ihan kuntatekniikan keskusta vastapäätä. Rakennuslupaa varten kun tarvitaan liitteeksi vielä ajantasainen asemakaavakuva ja kaavadokumentti. Nämä saa parhaiten ja ilmaiseksi Vantaan kaupungin nettisivuilta (karttapalvelusta), mutta en ollut varma siitä, että miltä nuo dokumentit oikein näyttävät, niin kävin kysymässä varmuuden vuoksi. Ja sain erittäin hyvää palvelua Vantaan kaupungilta molemmista palvelupisteistä (kuntatekniikan keskus ja kaavoituksen asiakaspalvelu).

Näin ne asiat etenevät. Hitaasti, mutta varmasti. Tai etenenminen on itse asiassa paljon hitaampaa mitä olisin talvella vielä kuvitellut. Ensimmäisen kesän tavoite oli ensin saada talo valmiiksi vesikattoon asti, jolloin se olisi vielä runkoleijonalla päällystetty talven yli seuraavaa kevättä odottamaan. Jos nyt kuitenkin käy niin, että rakentamisen aloittaminen viivästyy oleellisesti, rakentamisen voi ensimmäisen kesän jälkeen pysäyttää myös kellarin valmistumisen jälkeen, siihen tilaan kun ensimmäisen kerroksen päälle nostetaan ontelolaatat välipohjaksi. Puutavaraa voi alkaa lisäämään sitten seuraavana keväänäkin, jos näyttää siltä, että vesikattoon asti ei ehdi enää millään. Tosin koolaukset tekee kyllä aika nopeasti pystyyn. Ehkä kuukaudessa?

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ilmastointikone ja jäähdytysjärjestelmät

Rakennuslupahakemuksen valmistelut etenevät. Aloitin tiedottamisen naapureille (nettilinkki arkkitehtikuviin, ja pyyntö kuitata suunnitelmat nähdyksi sähköpostilla). Kaupungin rakennusvalvonnassa on myös käyty suunnitelmat jo alustavasti esittelemässä, ja nyt on tiedossa, että kaupunki ei tule vaatimaan muutoksia mihinkään - eli nyt vaan vauhdilla asiat eteenpäin niín, että saadaan lupahakemus sisään mahdollisimman pian. Tontilla tiedottaminen on vielä tekemättä. Pitänee teipata jokin plakaatti esim. merikontin oveen. Arkkitehti sai myös valmiiksi suunnitelmat pintavesien johtamissuunnitelmat. Siinäpä tämän päivän tärkeimmät kuulumiset eri rintamilta.

Itse käytin suurimman eniten aikaa tänään ilmastointikoneiden ja jäähdytysjärjestelmien vertailuihin ja tutkiskeluihin.

Eli mikä olisi paras ja edullisin tapa tehdä viileää ilmaa kesäisin?

Yksi omasta mielestäni hyvä oivallus on ottaa poistoilmapumpulla (PILP) lämmöt talteen ja Nilanilla on oivallus, jossa kesäisin kylmää ilmaa tehdessä kaikki siinä syntyvä hukkalämpö otetaan talteen lämpimän käyttöveden tekemiseen. Tämä on mielestäni paljon järkevämpää kuin perinteisellä ilmalämpöpumpulla tehty viilennys, jossa viileää ilmaa tehdessä lämpö johdetaan rakennuksen ulkorungon ulkopuolelle ja sieltä taivaalle. Vähän niin kuin koko talo olisi jääkaappi isossa kokoluokassa.

Nilanilla ei kuitenkaan ollut tuotevalikoimassa juuri sen kokoista laitteistoa, jonka olisin tarvinnut. Tai sitten ei vaan osunut nettisivuilla sellainen silmään. Omassa talossani koko talon tilavuus on 919 m3 jolloin poistoilmateho täytyy olla noin 143 litraa sekunnissa, ja tuloilma 130 litraa sekunnissa. Näin koko talon ilma vaihtuu kerran 2 tunnissa, ja taloon saadaan vähäinen alipaine. Tällaiselle mitoitukselle löytyy sopiva kone ainakin Enerventiltä, esim. Pelican eco EDW-CG (itse asiassa sain tämän linkin/vinkin Hevacplanin Janne Sorjoselta, joka tekee taloon LVI-suunnitelmat):

Linkki taloon.com sivulle

Toinen informatiivinen ja hyvä linkki löytyi Lämpöässien nettisivuilta:

Lämpöässien viilennys ja aurinkolämpötuotteet

Tuolta sivulta pitää klikata vielä yksi linkki eteenpäin, niin avautuu tuotteesta kertova PDF-sivu.

On mielestäni aika hyvä hyötysuhde esim. Cs6 -tyyppisellä laitteella, jossa hyötysuhteeksi luvataan optimioloissa 40, eli että 98% viilennyksestä tulisi maan sisältä (sitten kun on maalämpöpumppu asennettuna).

En kyllä heti ymmärrä miten nuo hyötysuhteet voi olla noin hyvät eli jopa luokkaa 40, silloin kun viilennys on maalämmön "jatkeena"? Mutta jos näin on, niin hyvältähän tuo kuulostaa. Eipä sitten kulu paljon sähköä viileän ilman tekemiseen.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Omakoti -messuilla Helsingin Messukeskuksessa

Tänään sunnuntaina oli viimeistä päivää "Oma koti" -messut Helsingin messukeskuksessa, jossa samaan aikaan pidettiin myös "Oma piha", "Oma mökki" ja "Sisusta!" -messut:

Linkki messusivuille



Ajatus oli mennä etsimään lisää ajatuksia valaistussuunnitelmiin, jotka ovat meillä juuri nyt ajankohtaisia, tämän vaiheen jälkeen suunnitelmat menevät sähkösuunnittelijalle, joka tekee omat suunnitelmansa valaistustarpeiden lähtökohdista. Tällaista informaatiota ei kuitenkaan tällä kertaa löytynyt (tai sitten ei vaan osunut silmään), mutta muuten löytyi kaikenlaista mielenkiintoista.

Komeita kiukaita oli esim. Magnumin osastolla, tässä pari kuvaa niistä:





Kun kysyin, että polttaako noissa sivuraudoissa kätensä ja jalkansa, niin ei polta. Rautojen välissä on ilmareiät jotka jäähdyttävät rakennetta niin, että ulkopinnalla voi ihan vaikka pitää kättään siitä huolimatta, että kehikon keskellä on kivet kuumina, mutta nämä kuumat kivet juurikin saavat aikaan painovoimaisen ilmavirtauksen niin, että rakenteen ulkopinta pysyy jäähdytettynä.

Meille kuitenkin ilmeisesti otetaan yhdistelmäkiuas, jossa lämmityksen voi tehdä oman valinnan mukaan joko puilla tai sähköllä, sellainen mallisto löytyi "Aurinkokiuas" -myyjien ständiltä, kuvat tässä:





Puilla lämmitettäessä kaikki savupiipun ympärillä olevat kivet lämpiävät ylös asti, mutta sähkövastus ilmeisesti lämmittää kivetä ylhäältä lukien vain puoliväliin asti? En tutkinut tarkemmin, kun kiuas ei nyt ihan ajankohtainen ole vielä tässä vaiheessa (hyvä jos saadaan kellarin kuoppa kaivettua nyt ensi kuussa tai edes ennen kesää).

Eniten sain tällä kertaa informaatiota maalämpöön liittyen, ja maalämpöpumppujen myyjiä olikin paikalla varsin runsaasti. Meillä siis suunnitelmissa oli rakentaa talo ensin niin, että lopputarkastuksessa ei ole asennettuna mitään muuta kuin vesikiertoinen lattialämmitys kaikissa kerroksissa, ja sen takana hybridivaraaja, jossa on sähkökierukka kytkettynä. Eli rakentamisvaiheessa suunnitelmat laaditaan niin, että talon lämmitysmuotona on suora sähkö ja puulämmitys (takat). Kaksi muuta kierukkaa jää hybridivaraajassa ensivaiheessa tyhjäksi, mutta myöhemmin asumisaikana näihin oli tarkoitus kytkeä kiinni maalämpö ja aurinkolämpö. Nyt saamani informaation mukaan maalämpö on niin tehokas jo yksinäänkin, ettei aurinkokeräimiin sijoitettua 2-3 tonnia saa käytännössä ikinä takaisin. Sillä maalämpö lämmittää 100%:sti mitoitettuna jo niin tehokkaasti, että siinä rinnalla ei välttämättä mitään muuta lämmitysmuotoa tarvittaisi ollenkaan.

Jotkut maalämmön myyjät kertovat myös maalämpökaivon viilenevän ekan 10 vuoden aikana, mutta toisten mielestä tällä viilentymisellä ei ole käytännössä mitään merkitystä. Kuitenkin sellaisissa tapauksissa, joissa maalämpökaivo on porattu liian lyhyeksi, sitä voi yrittää kesäaikana "elvyttää" niin, että aurinkokeräimilla pumpataan koko kesä noin 70C asteista vettä maalämpökaivoon, mutta jos tontilla on liikkuvaa pohjavettä, sitten tästäkään ei ole kuulemma mitään hyötyä. Esim. 2 viikon lämpöpumppaamisen jälkeen kallioperä ei lämpene vielä 70-asteisella vedellä sen vertaa, että eron pystyisi mittaamalla havaitsemaan.

Ehkäpä jätän sitten tämän tiedon jälkeen omat aurinkokeräinsuunnitelmani kokonaan toteuttamatta, vaikka sopiva paikka keräimille onkin jo valmiiksi talon kylkeen suunniteltu.

Hinnatkaan eivät maalämmössä enää kovin paljon päätä huimaa. Parisataa neliöisen talon pakettihinta lattialämmityskin mukaan laskettiin vähän messuständistä riippuen alustavasti noin 14-18 tonnin hintaluokkaan. Katsotaan sitten saadaanko asumisaikana jotain kotitalousvähennystä näihin asennustöihin työn osuudelta. (En tosin huomannut kysellä, oliko alustavaan hinta-arvioon aprillipäivällä jotain vaikutusta?)



Kuvassa Marina kuuntelee maalämpömyyjän myyntipuheita. Ja kuten nauravasta ilmeestäkin voi jo päätellä, niin näin aprillipäivänä ei ihan kaikkia myyjän puheita ehkä kannata ihan täysin uskoa ;-)

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Meluselvityksistä yllättäviä lisäkustannuksia

Vantaa taitaa olla lentokentän takia niitä harvoja kaupunkeja Suomessa, joissa rakennuslupahakemuksen liitteeksi saatetaan vaatia ääneneristyssuunnitelmat.

Rekolan ja Koivukylän ylitse ei juurikaan koneet lentele (tai lentää muutama viikossa, niihin on niin tottunut ettei niitä enää kuule), koska alue sijaitsee kiitoratojen "kainalossa", niin että kenttien käyttöasteesta ja tuulen suunnasta riippuen koneet laskeutuvat joko Korson tai Tikkurilan ylitse. Liikenteen melua kuitenkin on joka paikassa, ja ison kylätien varressa tietysti enempi kuin pienen tonttitien päässä. Vantaalla on myös melukartat, joista näkee oman alueensa melun määrän.

Meillä sijainti sattuu kyläteiden risteyksessä sellaiseen melukohtaan, että desibelitaso on 50-64 db, ja että ääneneristyssuunnitelma pitää rakennusluvan liitteeksi tehdä. Omakotitalon ulkovaipan ääneneristävyyden mitoitus ja lausunto maksaa asiantuntijan tekemänä noin 800 € (sis. alv 23%). Toivotaan että sellainen pelkästään riittäisi, tai tällä nyt ainakin lähdetään kokeilemaan kepillä jäätä.

Mikäli kuitenkin kävisi niin, että Vantaan kaupunki vaatiikin laajemmat selvitykset melun torjunnasta/hallinnasta, niin sitten kustannuksia tulee aika äkkiä aika paljon lisää. Säännösten mukaan piha-alueella tulisi alittaa ulkomelutasojen vaatimukset 55/50 dB (päivällä/yöllä). Ulkomelutasoja ei voi selvittää muutoin kuin tekemällä meluselvityksen. Joskus näistä vaaditaan myös käyttöönoton yhteydessä tarkastusmittaus. Tuo meluselvitys on paljon laajempi ja työläämpi kuin rakennuksen ulkoseinän mitoitukset ja lausunnot, ja sille tulee hintaa arviolta 2500 € (sis. alv).

Arkkitehti piirtää piha-aidan nyt uusiksi niin, että sen korkeutta nostetaan. Aita voidaan myös sisäpuolelta tehdä mahdollisimman massiiviseksi, vaikka rimoitusta ja muuta pintamateriaalia käyttäen vaikutelma kadulle päin olisikin mahdollisimman siro.

Talon sisätilojen osalta melutaso yritetään saada hallintaan niin, että seinärakenne ja ikkunavalinnat tehdään nyt saatavien mitoitusten mukaisesti, ja raitisilma otetaan sisäpihan puolelta. Tuuletusikkunoita tai raitisilmaventtiileitä ei kadun puolen ikkunoihin tule.

Tällä hetkellä ongelmia ei nähdäkseni alueella ole, ja monissa taloissa on asuttu jo viime vuosisadan alusta asti. Tulevaisuuden liikennemääärillä ja melutasoilla tilanne saattaa olla kuitenkin oleellisesti erilainen, eli siinä mielessä nämä suunnitelmat ja selvitykset ovat toki hyvä asia.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Hurjat määrät paperia rakennusluvan hakemisessa!

Rakennuslupahakemuksen liitteitä tarvitaan yhteensä noin 11 kpl. Melkoinen määrä papereita! Eikä se määrä, vaan myös papereiden saaminen kestää.



Esim. "lausunto kunnallistekniikasta" tarvitaan, ja sen saaminen kestää 2-5 viikkoa. Taitaa tulla kesä ennen kuin saadaan lupa aloittaa... No, jälkiviisaana voi todeta, että olisi pitänyt surffailla Vantaan kaupungin nettisivuilla jo aiemminkin, koska siellä olisi ollut hyvä neuvo: "Lausunto kunnallistekniikasta tulee hakea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ennen rakennusluvan vireillepanoa". Ja tämän yhden liitteen saamiseksi tarvitaan sille vielä omat liiteensä, jotka Vantaan kaupungin nettisivujen mukaan ovat seuraavat:

Tarvittavat asiakirjat
• Lausuntopyyntölomake
- tontin/rakennuspaikan tiedot (katuosoite, kaupunginosa, kortteli ja tontti/kylä ja tilan rekisterinumero)
- sekä hakijan että suunnittelijan yhteystiedot
• asemapiirros (Mittakaava 1:500 tai 1:200)
- rakennus/muutos, sen sijainti ja korkeusasema (rakennuksen alin lattiataso ja nurkkapisteet)
- pihajärjestelyt so. autopaikat ja kääntöpaikka (ajo tontille ja tontilta etuperin), ajoliittymän sijainti, leveys ja pituuskaltevuus
- piha-alueen korkeustiedot
- suunniteltu putkien liitoskohdan sijainti
- pintavesisuunnitelma, jossa on tiedot liitoskohdasta, avo-ojan toimivuudesta (esim. vaaitustulokset) tai imeytysjärjestelyt (maaperän imeytyskyky, imeytyskaivon, imeytyskentän suunnitelma ja ylivuoto)
- pelastustie
• pintavaaituskartta ja tiedot tulevista pihakoroista
• johtokartta

Mikäli hankkeeseen liittyy jotain poikkeuksellista tai muuta erikseen sovittua, kuten poikkeavat päätökset ja sopimukset, tulee niistä ilmoittaa jo lausuntoa haettaessa.

Huh-huh...!

No, ei tässä sitten muuta kuin hihat heilumaan. Ja kun talo sijaitsee vielä melualueella, niin pitää teettää varsinaisen rakennusluvan liitteeksi vielä ääneneristyssuunnitelmakin, joka pitää toimittaa kahtena kappaleena.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Rakennesuunnittelijan ja arkkitehdin kanssa palaverissa, yksi kylmäsilta jäi ratkaisematta

Tänään pidimme arkkitehti Immo Teperin ja rakennsuunnittelija Jarkko Perälän kanssa palaverin, jossa kävimme vielä rakenteiden yksityiskohtia yms. suunnitelmia läpi, ja mm. IV-suunnitelmat tarkentuivat, ja ilmastoinnin talteenottolaitteelle löytyi luonteva paikka kellarista. IV-kone menee siis takkahuoneen takana olevaan varastotilaan, ja sieltä lähtee hormit ylös vintille asti. Maalämpöpumpun paikka puolestaan on alaoikealla kulmassa näkyvässä teknisessä tilassa, kodinhoitohuoneen takana.

Samoin palaverissa tarkentuivat mm. seinärakenteet, seinän lopullinen paksuus, yms. detaljit.

Ensimmäisen kesän tavoite on saada katto päälle ja talo siihen kuntoon, että sen voi jättää talveksi yksin odottamaan seuraavaa kevättä. Timpureilla nimittäin on talveksi muita hommia, ja talvirakentaminen voi joskus noin muutenkin olla vähän hankalaa. Joten talo seisoo sinisissä väreissä talven yli, rungon ulkokuori Runkoleijonalla tuettuna/päällystettynä.

Yksi ongelma kuitenkin jäi vielä jossain määrin ratkaisematta kellarin osalta:



Lopullisissa kellarin piirustuksissa on nimittäin piiretty kylmä varastotila eli "bunkkeri" katetun terassin alle. Ulkovarastoon menee portaat sisäpihalta ja sinne on kulkuaukko ilman ovea samassa kohtaa mistä menee kellarin ovi kellariin.

Kellarin oven alta ja itse asiassa pitkin seinää aina oviaukosta kylppärin ja saunan seinää pitkin aina länsipäätyyn saakka johtaa kuitenkin jonkinlainen kylmäsilta kuvan alalaidassa olevaan kylmään varastotilaan, jossa valettu betonilaatta lattiassa on aina kylmä. Talon runko eli ulkoseinä on tässä kohtaa kellaria kokonaan lämpöharkoista alhaalta ylös saakka (ei maan painetta väliseinässä), mutta ongelmana on silti se, että lämpöharkkoseinää ei pysty viemään paalujen varaan valettujen lattioiden väliin niin alas, etteikö kylmäsiltaa siltikin muodostuisi? Siis täytyyhän harkkoseinän alla aina olla kantavaa alapohjaa harkkoja tukemassa, ja silloin se alapohja toimii samalla myös kylmäsiltana ulkovarastoon päin? Muualla talossa tässä kohtaa tulee vastaan paksu maakerros, eli ongelma esiintyy vain kylmävaraston kohdalla. Alapohjan eristeet ovat vielä alempana, valetun alapohjan alla, eli nekään eivät pysty kylmäsillan syntymistä estämään.

Ongelma voidaan toki hallita mm. niin että lattialämmitys letkuja tihennetään erityisesti tässä kellarin lattian kylmäsillan kohdalla, muttan energianhukka ongelma siltikin siis jää. Välttämättä kovin isoista rahoista ei ole kuitenkaan kyse, eli jos ja kun taloon tulee jossain vaiheessa maalämpö, niin sen hinta on kuitenkin ainakin nyt vielä niin edullinen, että sillä iso lattialaatta lämpeää aika edullisesti kuitenkin. Vaikka sitten lämmöstä osa tihkuisikin sinne kylmävaraston puolelle...

Koska erillistä ulkovarastoa ei tontille mahdu (poislukien merikontti, joka ei ole rakennus), niin terassin alle on kuitenkin päätetty kunnollinen varastotila kaivaa, eli savimaata lähtee tontilta pois aika reippaastikin.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Polttopuiden siirtelyä

Tontin raivauksessa viime kesänä syntyneet polttopuut ovat talvehtineet pressun alla. Alun perin puukasa oli pakko tehdä melkein keskelle tonttia, jotta tontin raivauksen jälkeen merikontti saatiin omalle paikalleen sille tarkoitettuun kohtaan tontin peräkulmalla.

Lähtötilanne on tässä:



Nyt rakentamisen tänä keväänä alkaessa polttopuukasa on pakko saada pois keskeltä pihaa, ja polttopuiden säilytystä varten olen jo aikaisemmin rakentanut merikontille katon, jossa on melko pitkät räystäät. Sinne räystään alle puut nyt siirtyvät sitä mukaa, mitä jaksaa hyötyliikuntaa harrastella lumien sulamista ja rakennuslupaa tässä odotellessa...

Lopputulos siis se, että polttopuut siirtyvät tänne kahteen siistiin riviin:



Tontin raja kulkee oikeassa laidassa näkyvässä avo-ojassa, eli räystäs jää vielä omalle puolelle noin 20 cm. Kontin katolta vedet valuvat kuitenkin suoraan avo-ojaan, tai ojan partaalle. Tontti pysyy tältä osin kuivana, myös näin keväisin kun sulamisvesiä tahtoo olla joka paikassa.

Koska tontille ei mahdu autotallia, niin näillä näkymin merikontti jää varastoksi ainakin toistaiseksi, myös rakennustöiden päätyttyä. Siksi kontin tontille näkyvät seinät vuorataan rakentamisesta jäävillä ylijäämä laudoilla (itse taloon tulee 5 tuuman höylälauta vaakasuoraan, ja sitä myös jäänee kontin seiniin riittävästi).

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Asuntokauppa käynnistynyt nihkeästi

Asuntokauppa on piristynyt kevään alkaessa, mutta isännöitsijäntodistuksia ei tilata enää siihen tahtiin mitä vielä viime keväänä. Tällaisen havainnon olen tehnyt omassa työssäni isännöitsijänä Vantaan Tikkurilassa. Ja sama linja ilmeisesti kautta koko Suomen, joskin tässä uutisessa kauppamäärät Vantaalla olisivat laskeneet vain 5% (pitänee paikkaansa, mutta olisin itse kuvitellut laskua isommaksikin):

Taloussanomat: Asuntokauppojen määrä notkahtanut 12.3.2012

Meillä oli oman asunnon ensiesittely eilen sunnuntaina. Välittäjä päivysti tunnin ja sinä aikana esittelyssä kävi vain yksi katsoja. Eli aika nihkeä alku, vaikka onhan tässä vielä kevättä edessäpäin. Enkä ainakaan minä tästä stressaa, huoneisto on oikeasti hyväkuntoinen ja sijainti tällä kylällä ihan hyvä, joten kyllä tämä jollakin aikajänteellä kaupaksi menee tänä keväänä. Hintakin pitäisi olla liljassa muiden samantyyppisten huoneistojen kanssa, näin ainakin sen tietämyksen mukaan, mikä itselläni ja "oman kylän" kiinteistövälittäjän kanssa meillä markkinoista on. Tässä linkki meidän ilmoitukseen (kohdenumero 7144291 www.oikotie.fi):

Meidän huoneisto

Sattumalta myynnissä on naapuritaloyhtiössä toinenkin, aivan samankokoinen ja samoilla pohjapiirustuksilla oleva huoneisto, hintakin on sama 1000 euron tarkkuudella:

Sama naapurissa

Oma asunto laitettiin siis myyntiin, kun selvisi seuraavan asunnon "sijainti", eli muutamme huhtikuun aikana 300-400 metriä naapuriyhtiöön ASO-kotien vuokralaiseksi, tai tarkemmin sanoen asumisoikeusasuntoon. Molemmilla lapsilla koulumatkat lyhenevät, toisella matka on jatkossa alle 100 metriä, toisella muutama sata metriä enempi. Siinä mielessä kävi siis tuuri, että rakennusajan asunto löytyi näinkin läheltä (Laurankuja 1:stä, jos joku tätä tienoota tunteva lukija haluaa tarkemmin tietää). Seuraava asunto on myös suunnilleen samankokoinen, eli RT 4h+k+s, neliöt ainoastaan muuttuvat eli 99 neliötä muuttuu 92:een.

Arkkitehti käy esittelemässä luonnoskuvansa ensimmäisen kerran rakennusvalvonnassa ensi viikon tiistaina. Tässä kohtaa kävi lopulta niin, että kun arkkitehti ensin oli itse noin kuukauden myöhässä, niin sitten kun hänen piti mennä rakennusvalvontaan suunnitelmat ekaa kertaa esittelemään, niin siellä oleva virkailija oli just 2 viikon lomalla. No, kuten jo jossain aikaisemminkin totesin - aikataulut harvoin toteutuvat ennalta suunnitellulla tavalla. Mutta kyllä tämä tästä! Siihen on vahva usko. Nyt kaikki avainhenkilötkin ovat jo löytyneet, eli arkkitehti, vastaavamestari, rakennesuunnittelija, LVI-suunnittelija, sähkösuunnittelija ja valaistussuunnittelija on löydetty, samoin 2 timpuria. Viimeisenä löytyi rakennesuunnittelija.

Ilmoitus Helsinginsanomissa su 18.3.2012 (klikkaa tästä linkki isompiin kuviin)