sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Joulukuun sähkönkulutus & vuosikatsaus 2021

Joulukuussa 2021 sähköä kului 2291,0 kWh. Se on toiseksi suurin joulukuun kulutus, sillä enemmän sähköä on joulukuun aikana kulunut vain vuonna 2014, jolloin elettiin suorasähköllä, ja jolloin oltiin asuttukin vasta 3 kuukautta uudessa talossa. Ensimmäisten kuukausien kulutukset olivat silloin muutenkin yläkantissa, en tiedä olisiko talon monttu ollut kylmä, vai mistä johtui.

Tämän kertaiseen sähkömittarin hyvään pyörimisnopeuteen jo joulukuussa on varmasti kaksikin eri syytä. Ensimmäinen syy on se, että joulukuu oli tällä kertaa tosi kylmä. Joulukuun keskilämpötila oli Vantaalla vain -6,8C, mikä on ylivoimaisesti kylmin joulukuu ikinä - siis jos tarkastellaan aikajaksoa 2014 tähän päivään, eli sitä aikaa minkä talo on ollut olemassa. Yleensäkin vain puolitusinaa kuukausia on ollut näin kylmiä, eli tämä joulukuu oli samalla kuudenneksi kylmin kuukausi, jos otetaan kaikki muutkin kuukauden tarkasteluun vuodesta 2014 alkaen. Nyt kun joulukuu oli näin kylmä, koko vuoden 2021 keskilämpötila sekin oli tähänastisen tarkastelujakson kylmin, vai +5,73C astetta. 



Niin ja se toinen syy sähkönkulutuksen lisääntymiselle on sähköauto, joka viime kuussa (puolikas kuukausi) kulutti noin 230 kWh ja tässä kuussa 342,5 kWh. Näissä luvuissa ei ole mukana ihan kaikki kulutukset, koska paukkupakkasten aikaan autoa on ladattu muuallakin (lähinnä K-kauppojen latauspisteillä) sen varmistamiseksi, että kotiin asti pääsee. Kovassa pakkasessa kun sähköauto haukkaa vähän enempi sähköä, niin toimintasäteen riittävyys voi olla joskus vaikeaa ennustaa, ja se voi poiketa siitä, mitä auton omat mittarit näyttävät. Toistaiseksi sähköautoilu kuitenkin on sujunut ihan hyvin, ja olen siinä suhteessa täysin tyytyväinen. Näillä polttoaineen hinnoilla auto maksaa itse itseään, ainakin osittain, koska polttoaineen hinta on noussut paljon enempi, mitä sähkön hinta.

Koko vuoden 2021 sähkönkulutus oli 13186,5 kWh. Sekin on paljon enemmän mitä viime vuosina on ollut, ja yhtenä syynä tähän on varmastikin kylmä vuosi, ja toisena syynä alkuvuoteen osunut lämpöpumpun toimintahäiriö, jolloin talo lämpeni suorasähköllä helmi-maaliskuun ajan. Alle 10000 kWh:n vuosikulutuksiin ei enää jatkossa kuitenkaan päästä. Siitä pitää sähköauto huolen.


Kuukausittaiset ja päivittäiset sähkönkulutuskäppyrät tässä alla vielä graafisesti:




1 kommentti: