Talon rakentamisessa tahtoo lopussa tulla joskus kiire, tai sitten iskee vasaraväsymys eli laiskuus. Ilmeisesti joku tällainen ilmiö tapahtui meilläkin. Vai oliko se sittenkin niin, että itse rakennettu talo ei valmistu koskaan? Että aina on jossain pari viimeistä listaa, jotka pitäisi laittaa joskus paikoilleen?
Meidän talossa siis esim. valkoiset räystäslaudat jäi talon rakentamisessa pelkälle pohjamaalille. Joten ne oli hyvä maalata nyt, kun talo on 6 vuotias. Jotenkin tuntuu, että tuo valkoinen maali on muutenkin herkkä ottamaan itseensä mustia pisteitä yms? Valkoinen pinta oli tullut huonomman näköiseksi paljon nopeammin mitä vihreät vuorilaudat, joissa maalipinta oli vielä ihan hyvää. Niin hyvää, ettei ole vielä lähivuosina mitään syytä tai tarvetta maalata niitä uudestaan.
Toki vuorilaudatkin varmaan pitää ainakin etelän suunnalla maalailla noin 10 vuoden välein, joten se on ohjelmassa sitten muutaman vuoden päästä. Maali on meillä molemmissa värisävyissä samaa. Osa maalista on sävytetty valkoiseksi. Siitä samasta maalista on myös sävyttämällä tehty vihreää. Maalin teknisistä ominaisuuksista ei voi johtua se, että vihreä väri kestää ja valkoinen ei kestä. Yksi esimerkki valkoisen värin kauhtumisesta ja tummumisesta on vaikkapa vuosilukutaulu, joka ennen maalausta näytti tältä:
Vuosilukutaulu on siis oikeasti välipohjissa käytettyä runkorakennetta, eli 300x48 millistä puutavaraa, jonka päällä sateensuojana on pienempi pattinki poikittain, ja sen etukulmassa on pieni metallilista tippapeltinä. Koko hökötys on päätykolmiossa räystään alla, eli periaatteessa tämän parempaa suojaa puulle ei ole, mutta silti 6 vuotta aurinkoa ja sadetta jättää jälkensä.
Aivan kaikissa paikoissa pelkällä maalaamisella ei enää selvitä, vaan osa terassikaiteesta menee vaihtoon. Maalasin nyt tämän kerran nämäkin vielä kuitenkin, mutta jos vihreät vuorilaudat maalataan vaikkapa 10 vuoden kohdalla, niin samalla nämä menee vaihtoon. Eli tällainen rakenne ei siis toimi:
Hyvä asia tai hyvää tuuria tässä kohtaa on se, että kyseessä on terassin kaide. Eli helppo paikka, joka on helppo vaihtaa uuteen. Jos tämä olisi sattunut vaikkapa räystäslaudoille, niin koko homma olisi nosturihommaa.
Tässä ilmiössä kyse on siis siitä, että talvella lumi pakkautuu kaiteen päälle, ja kesälläkin vesisateen jälkeen vettä valuu aina myös laudan väleihin. Laudan paksuus on ehkä noin 35 milliä, en muista ihan ulkoa, mutta paksumpaa kuin normaalilauta - kuitenkin selvästi ohuempaa kuin höylätty 48 millin pattinki. Kosteus siis menee lautojen väliin, eikä poistu sieltä. Maalin hilseilyä oli havaittavissa jo viime vuonnakin näissä samoissa kohdin. Jos tämä sama rakenne tehtäisiin nyt uudestaan, niin nyt lautojen väleihin pitäisi jättää ainakin pieni noin 3-5 millin rako. Silloin 2 rinnakkaista lautaa pääsisivät tuulettumaan ja kosteus pääsisi pois.
Oleellinen lahovaurion syy pitää olla myös vaakatasoinen pinta Sillä eihän pystytasossa ilmiötä tätä tapahdu ollenkaan, vaikka vuorilaudatkin naulataan toinen toisiinsa kiinni. Pystytasossa lumi ja vesi eivät kuitenkaan jää seisomaan rakenteen päälle, vaan vesi valuu heti pois.
En enää muista miksi meillä tuli yhdelle kaiteelle 2 rinnakkaista lautaa? Ilmeisesti kyseessä oli kapeampien lautojen ylijäämä ja samalla puute leveämmästä puutavarasta, koska kaikki muut terassin kaiteet on tehty yhdestä ja leveästä laudasta, jolloin tätä keskiraosta alkavaa lahoamisongelmaa ei ole.
Tässä kuvaa toiselta terassilta. Yksinäinen leveä lauta on erittäin hyvä kuntoinen vielä 6 vuoden jälkeenkin, vaikka samalla tavalla vesi ja lumi seisoo tässäkin kohtaa rakenteen päällä.
Puuta kiusaava kosteus voi olla ongelma myös pystyrakenteissa esim. silloin, jos puu on kiinni naulauslevyssä tai kulmaraudassa. Silloin ilmeisesti tilanne on niin, että kosteutta menee raudan ja puun väliin. Lisäksi puu ja rauta käyttäytyvät lämpötilojen vaihdellessa eri tavoin. Kylmä rauta voi olla pakkasen jälkeen tosi kylmä vielä pitkän aikaa. Silloin se kerää itseensä kondenssikosteutta, ja pitää samalla myös vieressä olevaa puuta kosteana. Jolloin maali voi alkaa hilseillä myös pystysuorassakin rakenteessa, kuten muutamissa paikoissa huomasin nyt tapahtuneen. Joten rapsuttelin vanhat maalit pois.
Alun perin räystäslautojen maalaustarpeesta alkanut projekti on tietysti nosturihommaa. Räystään korkeus on piirustusten mukaan 6,3 metriä. Talon harjakorkeus on 7,9 metriä maan pinnasta. Ajattelin ensin, että otan pienemmän nosturin (jossa on halvempi vuokra), ja teen sillä mitä pystyy. Jos kaikki sujuu sillä, sitten isompaa nosturia ei edes tarvita. Pienemmäksi nosturiksi valikoitui Dino 105 TL, jolla pitäisi yltää teoreettisesti jopa 10 metriin ja vähän ylikin. Sillä sainkin tehtyä noin 80% kaikista hommista, eli räystäslaudat suurimmaksi osin (ei päätykolmioita eikä yläterassin kohdista), sekä kaikki alakerroksen valkoiset puuosat mm. ikkunan pielet ja nurkkalaudoitukset. Dino on aika ketterä ja mahtuu pieniinkin koloihin. Jalat levitettynä se vaatii noin 360 cm tilaa, ja oikeasti jalkojen avautuessa tilaa saisi olla vähintään 370 cm, jolloin ei tule ahdasta. Tässä "pikku-Dino" sisäpihalla.
Koska Dino 105 TL:llä ei ihan joka paikkaan kuitenkaan päässyt, piti parin päivän maalaamisen päätteeksi ottaa vielä yhdeksi päiväksi isompi nosturi, johon sopivaksi ajattelin Dino 160 tai Dino 180 -mallin nosturia, jossa on "saksipuomi", joka siis taipuu myös keskeltä. Suorapuomisella koneella kun on ahtailla pihoilla aika vaikea päästä sopivalle etäisyydelle talosta tai muuten sopivaan paikkaan. Mutta samassa vuokraamossa ei ollut juuri silloin Dino 160 eikä Dino 180 paikalla, joten sain "sopuhintaan" tilalle Dexter 15Z:n, ja olisin saanut vielä myöhemmin myös samaan hintaa Dino 160:n mikäli tarvetta vielä olisi, että jos Dexterillä ei olisikaan saanut kaikkea tehtyä. Mutta kyllä sillä sai. Dexter oli myös sikäli mukavampi käyttää kuin Dino, että se ei ollut aivan niin tarkka vatupassin suhteen mitä Dino oli. Dinossa jos vatupassi hiukankin heilahtaa korissa käynnin jälkeen, niin konetta saa taas uudestaan säätää vatupassiin, ennen sitä puomi ei liiku mihinkään ja ylös ei pääse.
Siinä Dexter 15Z:ssa nostokori nousee noin 15 metrin korkeuteen ja vinottaisella puomilla sain tehtyä jopa kaikki räystäslaudat terassin kohdiltakin, joten tikapuuhommia yläterasseille ei jäänyt ollenkaan. Isolla nosturilla sai myös hyviä valokuvia talosta, minulla kun ei ole dronea vielä ostettuna ollenkaan.
Dexter 15Z vaatii jalat auki tilaa vähintään 470 cm leveydeltä, ja 8 metrin korkeudessa olevan katon harjan saavutti helposti. Maisemiakin oli kiva päästä ihailemaan, tässä tytär valokuvaushommissa:
Entä tuliko vahinkoja vai menikö kaikki nappiin niin kuin Strömsöössä? Henkilönostin sinänsä on aika turvallinen laite, mutta tietysti silläkin voi sattua jotain. Nyt ei tullut vahinkoja, ei mennyt lamppuja rikki, eikä nosturille itselleen sattunut vahinkoja. Ainoa pienempi homma - minkä nyt ensi kerralla sitten tiedän on se, että isolla nosturilla nurmikolle ajettaessa pitää laittaa lankkuja pyörän alle. Nyt laitoin lankkuja vain tassujen alle, eikä nurmikkoon jäänyt mitään. Eikä Dino 105 runnonut nurmikoita ollenkaan, mutta Dexter oli sen verran raskaampi, että toisesta pyörästä jäi pyörän painauma nurmikolle, eli vähän piti laittaa uutta multaa ja nurmikon siemeniä, että saadaan taas nurmikko tasaiseksi.
Meillä on myös pieni koiranpentu, joten piti laittaa verkkoaitaa päälle, ettei pentu pääse nurmikon siemeniä kaivamaan. Houkutus sille olisi varmaan suuri.
