lauantai 5. tammikuuta 2019

Energiaseurantapalveluiden luotettavuus?

Nykyään varmaankin jo kaikilla sähköyhtiöillä on omat energiaseurantapalvelunsa, joiden avulla kuluttaja voi seurailla omaa sähkönkulutustaan. Kulutuslukemat saa tuntitasolla, jolloin näkee milloin sähköä on kulunut, ja kuinka paljon on kulunut. Vaikka sähkölaskun suuruus ja sähkönkulutuksen määrä olisikin omasta mielestään "ihan OK", niin joskus näitä käppyröitä kannattaa silti vilkaista. Niistä voi siltikin nähdä jotain mielenkiintoisia asioita, jolloin jos keksii miten kulutusta pystyy pienentämään, niin säästöä voi saada ilman, että tarvitsisi tinkiä mistään.

Nyt joulun pyhinä, kun oli enemmän aikaa niin katsoin taas omaa kulutustani vähän tarkemmin ja huomasin peräkkäisinä päivinä yllättävän paljon yllättävän saman suuruisia lukemia.

Siis esim. tässä on joulukuun loppupuolen lukemia Exceliin siirrettynä:


Tässä vaiheessa huomio kiinnittyy aikavälille 23.12 - 28.12.2018. Siinä näyttäisi että kuuden päivän ajan sähkön kulutus on ollut peräkkäisinä päivinä aina sama, mikä olisi tietysti melkoinen sattuma. Joten katsoin miltä tämä sama näytti tuntikohtaisina lukemina. Nyt kun ostan sähköä Helsingin Energialta eli Helen Oy:ltä ja kun maksan siirtomaksut ja verot paikalliselle sähköyhtiölleni eli Vantaan Energialle, niin pääsen katsomaan omat kulutuslukuni molempien energialaitosten nettisivuilta.

Näiltä nettisivuilta avautuvat näkymä olivatkin varsin mielenkiintoiset, tässä tarkastelussa nyt esimerkkinä tuo keskimmäinen lukupari eli päivät 25.12.2018 ja 26.12.2018:

Tuntikohtaiset kulutuslukemat sähkönsiirron osalta eli Vantaan Energian kautta. Tuntikohtaiset kulutukset ovat punaisilla
pylväillä. Ulkolämpötilan muutos on vaakatasossa sinisellä viivalla. Helposti näkee, että samat tuntikulutukset toistuvat
molemmille päiville, eli päivä 26.12.2018 onkin suora kopio päivästä 25.12.2018. Ei olisi mitenkään mahdollista
sellainen, että kulutuksen määrä olisi ollut joka tunti täysin sama molempina päivinä joka tunti.


Sitten samat päivät ja samat luvut Helen Oy:n raportointipalvelusta katsottuna. Nyt päivät 25.12 ja 26.12 eivät enää
näytäkään ollenkaan samanlaisilta. Vaan nyt kulutus on molempina päivinä selvästi erilaista tuntitasolla ja selvästi
erilainen myös kokonaismäärältään. Ainakin tästä voi havaita sen, että molemmilla energialaitoksilla on oma mittaus,
eikä kulutusmäärän mittaus tapahdu samasta mittarista? Tai jos kulutusmäärän mittaus tapahtuu samasta mittarista,
niin missä se mittari on? Eikös ainoa meidän talon sähkönkulutusta mittaava mittari ole meidän omassa talossa?





No nyt jos katson saman päivän lukuja kahta eri reittiä ja jos saan kaksi täysin erilaista näkymää ja kaksi täysin erilaista sähkönkulutuksen määrää, niin eikös tämä vaikuta kovin kummalliselta, ja herättää myös jatkokysymyksiä, että jos nämä lukemat tällaisenaan siirtyvät myös sähkölaskulle, niin onko sitten sähkölaskutuskin pielessä?

Siis omasta mielestä olen ihmetellyt tätäkin asiaa joskus jo aikaisemminkin, eli omasta mielestäni sähkönsiirron lasku ja sähköenergian lasku eivät oikein koskaan täsmää, joskin erotus on hyvin pientä, vain muutamia kilovatteja tai vain muutamia senttejä, eli heitto on suuruusluokassa prosentin tai pari. Mutta kuitenkin sähkönsiirron määrä ja sähkön energian määrä pitäisi olla aina yks´yhteen ja ihan täsmälleen sama luku, eihän yhtään kilowattia voi kulkea niin, ettei siitä aiheutuisi energialasku ja siirtomaksu? Vai meneekö osa kilowateista johdoissa niin, että ne näkyvät vain pelkkinä siirtomaksuina tai vain pelkkinä energialaskuina?

Näissä kulutusseurantapalveluiden luvuissa olen huomannut joskus myös sellaisen ilmiön, että aivan tuore kulutuslukema voi edelliseltä päivältä olla kummallisen pieni tai muuten outo. Jolloin se kyllä aina korjaantuu ja täydentyy varsin pian, usein jo sitä seuraavan päivän aikana.

Mutta nyt havaitut kummallisuudet (sama  päivä toistuu tuntitasolla) Vantaan Energian mittauksissa, niin tämä ei ole poistunut vaan pikemminkin lisääntynyt, ja esim. 23-28.12.2018 aikahaarukka näyttää nyt kuuden päivän osalta tältä (tänään on 5.1.2019 eli nämä ovat jo "vanhoja tietoja"):

Tuossa siis kuutena päivänä on 3 kpl 2 päivän jaksoja, joista jälkimmäinen aina toistaa edellistä päivää tuntitasolla, eli alussa päivät 23.12 ja 24.12 ovat samoja. Sitten 25.12 ja 26.12 ovat samoja. Ja lopuksi vielä 27.12 ja 28.12 päivien tuntikohtaiset kulutuslukemat ovat täsmälleen samoja. Jos nämä mittauslukemat siirtyvät tällaisenaan myös sähkön siirtolaskulle, niin sitten asiakkaiden maksamat sähkölaskut ovat melkoista arpajais- taikka lottopeliä, eli ihan mitä sattuu? 

Onko kukaan muu tehnyt saman suuntaisia havaintoja? Siis esim. niin, että tietyltä kuukaudelta tai laskutusjaksolta sähkönsiirto ja sähkön energiamaksun suuruus ovatkin kWh-määrältään eri suuruiset, jos ne maksetaan eri sähköyhtiöille?

Tai että tuntikohtaisella tai päiväkohtaisella tasolla katsottuna tiettyjen päivien "puuttuminen" eli edellisten päivien kopiointi näkyy selvästi.

Kysyin syytä tälle ilmiölle Vantaan Energialta sähköpostilla, ja sieltä vastattiin melkein heti takaisin, että asia ei kuulu heille, että pitää kysyä Vantaan Energia Sähköverkot Oy:ltä. Sitten lähetin samat kysymykseni sinne, eikä sieltä vastattu mitään (nyt on sähköpostin lähettämisestä jo yli viikko kulunut).

2 kommenttia:

  1. Hei, Kyllä osoittamasi epäkohta vaatisi välttämättä asianosaisten tahojen kommenttia. Noin tarkkaa vertailua en ole tehnyt, mutta energian kulutuksen ja siirron laskutuslukemat ovat itsellänikin poikkeuksetta erilaiset - pieniä tosin kuten huomautat. Olen selittänyt tämän sillä tavalla, että em. lukemien aikaleimmoja ei ole kuluttajalle näytetty kummassakaan tapauksessa, ja jos ne poikkeavat toisistaan tuntejakin ovat lukemat tietysti erisuuria.

    *Törmäsin' tänä vuonna myös sellaiseen tosiseikkaan, että sähkölaitos voi muuttaa laskua JÄLKIKÄTEEN ! Energiayhtiö lähetti kopion alkuvuoden laskustaan ja minulla ollut 'aito' lasku päivämäärineen ja tunnisteineen poikkesikin sisällöltään heidän nyt lähettämästään. Kyllä oli asiassa ihmettelemistä -en saanut siihenkään vastausta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan vielä, josko tähän omaan asiaani kuitenkin saataisiin jokin selvyys vielä. Nyt ainakin Vantaan Energia Sähköverkot Oy on heille lähettämäni sähköpostin lukenut ja käsitellyt ja he lupasivat tutkia asiaa, ja kysyivät lisää varmentavia tietoja mm. oma asiakasnumeroni ja oma henkilöllisyystunnukseni. Joten kun lähetin vielä nämä, niin jospa nyt sitten seuraavassa heidän viestissään olisi jo vastauksia asiaan - ja toki uskon että on.

      Edelleen olen nyt tässä vaiheessa hieman huolestunut siitä, että jos seurantapalvelussakin näkyvät selvät virheellisyydet (päivät ovat toinen toistensa kopioita vielä yli viikon viipeelläkin), niin jos nämä virheellisyydet siirtyvät samalla tavalla sähkölaskuun asti, niin sitten sekin menee väärin.

      Ei tosin vahinko ole euromääräisesti kovin suuri, sillä eri päivät ovat toki likipitäen toinen toistensa toisintoja, mutta eivät nyt kuitenkaan 100%:n tarkkuudella.

      Eli jos tässä jo etukäteen tietäisi ne "oikeat mittauspäivät", niin sellaisena päivänä oikein säästäväinen sähkönkuluttaja voisi kääntää pääsulakkeen pois päältä vaikka kokopäiväksi. Jolloin kulutus olisi nolla. Jolloin jos sähkölaitos kopioi tämän nollapäivän sitten seuraavan päivänkin kulutuslukemaksi, niin silloin ei tarvitse maksaa sähköstä senkään päivän osalta?

      (ja vitsi vitsinä :-) )

      Poista