Tunti tai päiväraportteihin jäi nyt neljän päivän aukko, mutta jos talon on tarkoitus olla pystyssä ainakin 100 vuotta, niin eipä 4 päivän mittauskatko tuntitilastoissa nyt maata kaada tietenkään. Pääasia, että asiat saatiin kuntoon, ja taas näyttää homma toimivan.
Tuo tuntikohtainen lämpötila kuitenkin on tullut tyhjäänkin aukkoon, eli se tieto tulee sitten jostain muualta, kuin sähkömittarilta (ja tietysti näinhän se täytyy ollakin, ei joka talon seinältä voida säätietoja mitata ja lähettää sähkölaitokselle, sellaisessa ei olisi mitään järkeä).
Ja jos kuukausikohtainen sähkölaskutus on kuitenkin aina ja varmuudella oikein (näin ne sähkölaitokselta sanoivat), niin siitä vähentämällä tunnettujen päivien kulutusmäärät pois saan sitten tarvittaessa jälkikäteen täydennettyä puuttuvat päivät keskiarvoluvuilla niin, että periaatteessa nyt syntynyt informaatioaukko täyttyy. Siis jos nyt sellaiseen jaksaa sitten joskus ruveta.
Puuttuva jakso olisi kyllä siinä mielessä ollut mielenkiintoinen seurattava, että oltiin juuri tuo viikko talvilomareissussa. Niin olisin voinut verrata tyhjän talon sähkönkulutusta siihen normaalitilaan, että kun talossa asutaan ja käytetään takkaa ja lämmintä vettä. Niin miten tämä näkyy kulutuspylväissä? Viime viikon ensimmäisiltä päiviltä tämä hieman näkyykin, eli ennen taukoa viimeiset 3 päivää ovat jo poissaolopäiviä, ja siksi hieman lyhyempiä pylväitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti