keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Lattialämpö pois - miten kävi?

Niin kuin edellisessä päivityksessäni kerroin - otin siis lattialämmityksen kiertovesipumpun pois päältä tänä vuonna 2.4. Muistelisin, että viime vuonna lattialämmitys oli päällä ihan kesään asti. Verrattuna viime vuoteen - nyt on siis talon lämmityksessä kaksikin eroa:

Ensinnäkin ilmavesilämpöpumppu tekee nyt lämpimän veden, ja toisena erona se, että lattialämmitys ei ole nyt päällä (enää viiteen päivään). Ja kyllä näiden kahden eron yhteisvaikutus myöskin sähkönkulutuksessa näkyy. Näkyy muuten aika selvästikin:

Talo-Rautio, sähkönkulutus 5.4.2016. Sähköä meni 23 kWh. Vuotta aikaisemmin kulutus oli 51 kWh.
Lämpötila on ollut molempina vuosina asteen tarkkuudella aikalailla samoissa.

Lattialämmityksen poiskytkennän jälkeen myös lämpöpumppu on käynyt paljon vähemmän. Nyt se käy 3 tuntia päivittäin. Aikaisemmin se kävi 5 tuntia päivässä.

Entä missä tämä muutos nyt sitten näkyy?

Kellarin lämpötila laski heti parilla asteella, kun lattialämmitys jäi pois. Siellä on nyt 19C lämmintä. Se on toisaalta varastotiloille ihan riittävä. Kellarin takkahuoneessa on rakentaminen vielä kesken, eikä se ole vielä käytössä. Sauna lämpiää puilla aina tarvittaessa. Olettaisin että kellari saa lämpönsä juurikin saunan hukkalämmöstä, koska muutakaan lämmitystä kellarissa ei nyt sitten enää ole. Ulkolämpötila on ollut enimmillään +10C. Öisin menee lähelle nollaa. Asuinkerroksissa on poltettu takkaa, ja siellä eli kahdessa ylimmässä kerroksessa lämpötila on 22-23C haarukassa.

Toinen muutos, jonka heti huomasin oli se, että kellarin laattalattia tuntuu nyt jalalle aika kylmältä. Mittasin, että sen lämpötila on 18,0C - eli asuinkäytössäkin tuo lämpötila olisi ihan normaali, tai ainakin normaalin rajoissa. Mutta kyllä se kylmältä tuntuu silti, kun on yli 20C lämpötiloihin tottunut. Mutta ei kellarin "kylmästä" lattiasta sinänsä mitään haittaa ole, eihän siellä kovin usein käydä, eikä siellä kukaan asu. Aputilojahan nuo on.

Kellarin lattia on maton alta 18,0C lämmin, ja ilma on maton päällä 18,8C.
Asuintiloissa lattia tuntuu kuitenkin mukavan lämpöiseltä - ihan niin kuin aina ennenkin. Itse asiassa tässä on taas ihan hyvä syy, miksi kannattaa rakentaa kellari. Siinä saa lämpimät varastotilat asuintilojen yhteyteen. Ja jos ottaa lattialämmityksen pois jo keväällä, vaikutus näkyy itse asiassa eniten kellaritiloissa, jossa lattia viileni selvästi. Asuintilojen lattiat eli välipohjat pysyy saman lämpöisinä. Aikaisemmin eli viime kuussa kellarin lattian lämpötila lienee ollut ihan sama tai jopa vähän korkeampi kuin huonetilojen lämpötila, jos kerran lattialämmitys kerran on antanut kellariin pari astetta lisä lämpöä.

Energiankulutukseen tällä kaikella oli prosentuaalisesti iso vaikutus. Ihan nyt yhden yksittäisen päivän eli 5.4. vertailussa vuotta aikaisempaa ero on selvä - vuosi sitten sähköä meni "tavallisena kevätpäivänä" 51 kWh, nyt enää 23 kWh, eli pudotusta on ollut 55%.

Jos koko loppukevät jatkuu näin, niin kuukausitason vertailussa vuotta aikaisempaan pitäisi näkyä myös kohtapuoliin selkeät erot. Ja varmaan näkyykin, koska tällä menolla huhtikuun sähkönkulutus tulisi asettumaan noin 700 kWh:n tasolle. Vuonna 2014 huhtikuussa sähköä kului 1179 kWh. Kolmen viikon päästä sitten varmaksi tietää, että miten kävi tänä vuonna, mutta jos toteutuma jää 700 kWh tienoille, se olisi sitten 40% vähemmän mitä vuosi sitten samaan aikaan.

2 kommenttia:

  1. Hyvin on teillä kulutus tippunut. Meilläkin oli 5. pvä 23,5 kWh. Tosin meillä on lattialämmitys päällä vielä. Kellarissa on työhuone ja KHH; itsellä alkaisi kädet kohmettua läppärin ääreen, jos olisi 19 astetta lämmintä sisällä. Yläkerrassakin on lattialämmitys vielä pienesti päällä märkätiloissa ja eteisessä. Takkaa ei ole oikein enää saanut lämmitettyä ja lämpimällä lattialla kuivuu kurakengätkin nopeammin.
    Tosi lyhyellä lämpöpumpun käyntiajalla saatte lämpimän käyttöveden tehtyä; hyvin säädetty!

    VastaaPoista
  2. Katsoin vielä eilisen eli 6.4. päivän tilannetta, ja eilen kun lämpötila kävi klo 14:00 huipussaan, eli 13,4C asteessa, niin taas oli sähkönkulutustilastoissa tullut uusi alarajaennätys, joka nyt on siis 21,39 kWh per vrk. Lämpöpumppu tosiaan yrittää ottaa nyt näistä päivän lämpimistä tunneista kaiken irti.

    Olen miettinyt saisiko tämän vielä kesällä kehitettyä niin, että "jostain klämpsästä" saisi vääntää lämmönkeruupiirin talon lattiapiiriin, jolloin jos on huippuhelteet, voisi talossa olevaa liikalämpöä jäähdyttää niin, että se ajettaisiin lämpöpumpulla lämminvesivaraajaan. Jolloin tulisi 2 kärpästä samalla iskulla. Sekä lämmin vesi, että talon jäähdytys. Mutta ehkä tämä ei ole kuitenkaan teknisesti mahdollista?

    Nuo alle 20C lämpötilat on myös omasta mielestäni aikas viileitä, mutta tämä voi olla silti ihan arkipäivää nykyään. Taloyhtiöt (myös omistusasukkaista koostuvat) säästävät isot summat rahaa sillä, että huonelämpötilaa lasketaan +20C tasolle, tai jopa alle. Ja mikäs siinä... Halvin tapa lämmittää on se, että jokaisella asukkaalla on talvella villapaita päällä... ;) Unikin on kuulemma syvempää ja sikeämpää, jos makuuhuoneessa on vähän viileämpää.

    VastaaPoista