Sadekausi alkoi tänä vuonna itse asiassa jo juhannuksen tienoilla, ja kesäkuun lopun sademäärästä johtuen meillä tuli omaan sademittariin kesäkuussa yhteensä 115 milliä sadetta. Edeltävä toukokuu oli rakentajan näkövinkkelistä hyvä, toukokuun aikana satoi vain 2 kertaa - sademäärätkään eivät olleet mitenkään suuret, yhteensä 13 milliä koko toukokuulle.
Heinäkuussa tihkusade jatkui, itse tosin lomailimme ja esim. Moskovassa oli aivan loistavat kesäkelit, mutta kotikulmilta kuului viestiä että sateista on. Heinäkuun sademääräksi tuli oman mittarin mukaan 68 milliä. Ja siitä sade on vain yltynyt, sillä elokuussa satoi 11 kertaa ja elokuun sademäärä oli yhteensä 120 milliä.
Kun itse aloitimme rakentamisen toden teolla 2 vuotta elokuussa 2012, niin märkää oli silloinkin - ainakin sen vuoden syyskuu, joka oli Ilmatieteenlaitoksen Helsingin Kaisaniemen mittausaseman mukaan sateisin syyskuu ikinä. Kaisaniemessä on mittauksia tehty jo vuodesta 1844 lähtien - ja silloin syyskuussa 2012 Kaisaniemen sademittariin kertyi 160 mm, ja Helsingin Kumpulan sademittariin 177 milliä. Itsellämme ei Vantaalla tuolloin vielä sademittaria ollut. Sade-ennätyksestä uutisoi mm. MTV:n uutiset:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sade-ennatys-helsingissa---sateisin-syyskuu-ainakin-168-vuoteen/1893866
Ilmastonmuutoksen edetessä haihtuminen lisääntyy. Kaikki mikä haihtuu, sataa myös alas - ja se on sitten tuurista kiinni, mihin kohtaan sade sattuu. Että siinä mielessä ei nämä sade-ennätyksetkään yllätyksenä pitäisi tulla. Talot ja pihat pitää nyt vaan suunnitella siten, että ei haittaa, vaikka sataisi vähän enemmänkin.
Nyt kun on muutama sateeton tunti tulossa tähän aamuun, niin pääsen taas pikkuisen eteenpäin omassa suihkulähde ja pihalampiprojektissani. Tästä yhdessä aikaisemmassa päivityksessä kerroinkin, eli LED-valonauha suihkulähteeseen eli lampeen on jo ostettuna (samoin traktorin renkaat lammen aihoiksi ovat myöskin jo olemassa:
http://talopakettitalorautio.blogspot.fi/2016/08/ledia-suihkulahteeseen.html
Nyt projekti on tässä vaiheessa tai jatkuu näiden kuvien tilanteesta:
Pihalampi + suihkulähde -yhdistelmästä tulee sydämen muotoinen. Muoto rajataan selvästi reunuskivillä. Tässä reunuskivien risteyksessä on tuleva sydämen kärjen paikka. |
Sydämen muotojen piirtäminen onkin aika haastavaa, varsinkin kun paikalla on jo multakasa, josta osa pitää "leikata pois" reunuskiven tieltä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti