torstai 1. huhtikuuta 2021

Maaliskuun sähkönkulutus

Maaliskuussa 2021 sähköä kului vähän yli 2000 kWh, eli 2000,9 kWh. Tämä on kuukausikulutuksena kolmanneksi suurin kuukausikulutus koko talon olemassaolon aikana. Enemmän sähköä on mennyt vain joulukuussa 2014 ja tammikuussa 2016.








Maaliskuun 2009,9 kWh:n kulutus on myös sikäli erikoinen, että se on edeltävää helmikuuta (1943,1 kWh) isompi. Helmikuussa puolestaan meni enempi sähköä kuin tammikuussa 2021 (1772,9 kWh). Koskaan ennen ei ole vuosi alkanut näin, että joka kuukausi sähkön kulutus olisi nousussa kolmen perättäisen kuukauden ajan. Myös vuoden 2021 kolmen ensimmäisen kuun yhteenlaskettu kulutus 5716,86 kWh on suurempi kuin minkään aikaisemman vertailuvuoden 3 ekaa kuukautta, kts alla oleva matriisi:






Miten tässä nyt sitten näin kävi? Miksi maaliskuussa 2021 sähköä kului näin paljon? Tähän on kaksikin syytä. Ensinnäkin pidettiin hiihtolomaa maaliskuun ekalla viikolla eli viikolla 9. Takaisin palatessa taloa taas lämmitettiin normaaliin lämpötilaan, jolloin kulutus oli isompi. Toinen syy nyt saadulle huippukulutukselle on lämpöpumpun ulkoyksikön piirikortin hajoaminen. Piirikortti on nyt vaihdettu, mutta kotiin palatessamme lämpöpumppu oli jo sammunut, eikä enää käynnistynyt (ennen kuin asentaja kävi ja piirikortti vaihdettiin). 

Näin ollen maaliskuun eri aikoina näkyy erilaisia kulutustasoja seuraavasti:

1) maaliskuun ekat päivät tyhjä talo kulutti suorasähköä 50 kWh joka päivä 3.3.3021 asti.

2) tämän jälkeen kulutus nousi tasolle 100-115 kWh/vrk, kun palasimme kotiin ja taloa lämmitettiin takaisin +23C asteeseen. Poissaollessamme talo oli jäähtnyt ja sen oli annettu jäähtyä +17C lämpötilaan.

3) piirikortin saapumista/tilausta ja asentajaa odoteltiin perjantaille 23.3.2021 saakka. Sen aikaa talo lämpesi suorasähköllä, jota kului noin 65-85 kWh/vrk - päivästä riippuen.

4) kun ilmasta-veteen lämpöpumppu taas oli saatu toimimaan, sähkönkulutus asettui kuun loppupäiviksi tasolle noin 20 kWh/vrk.










Että on siitä lämpöpumpusta selvästikin jotain hyötyä. Ainakin maaliskuussa. Eipä tuo VILP tietenkään talvikuukausina esim. maalämmölle pärjää, mutta poislukien nuo talven 3 kylmintä kuukautta, Etelä-Suomen muut yhdeksän kuukautta VILP saattaa hyvinkin olla tehokkaampi kuin maalämpö? (eli kulutus mahdollisesti menee maalämpöpumpun kulutuksen alle?)

Jos lämpöpumpusta johtuva sähkön säästö on ollut luokkaa esim. 50 kWh per vrk maaliskuun loppupäivien ajan, silloin euroiksi muutettuna á 13 c/kWh sähkön säästönä olisi tullut 50 kWh x 0,13 €/ kWh = 6,50 euroa per päivä! Mikäli sama taso jatkuisi läpi vuoden (vaikka tuskinpa jatkuu), niin ilmasta-veteen lämpöpumppu voisi tienata 365 päivää x 6,50€/päivä = 2372,50 euroa per vuosi.

Todellinen vuosisäästö omassa talossamme on noin 8000 kWh per vuosi lämpöpumpusta johtuen. Tämä luku tulee siitä, että eka vuosi - kun asuttiin koko vuosi suorasähköllä, sähköä kului noin 17000 kWh per vuosi. Nyt sähköä on mennyt 9006 kWh/vuosi viimeisen 3 vuoden aikana. Ja euroiksi muutettuna noin 8000 kWh:n vuosisähkö on 8000 kWh x 0,13€/kWh = 1040 euroa per vuosi. Näillä luvuilla ilmasta-veteen-lämpöpumppu maksaa itsensä takaisin alle 10 vuodessa. Lämpöpumpun ostohinta asennettuna oli 8600€ ja nyt hajonnut piirikortti maksoi asennettuna noin 1000€ verran.

Suorasähkön kulutusluku (meillä 17000 kWh vuodessa) on mahdollista saada vain kokeilemalla, eli asumalla talossa vuosi niin, että mitään maalämpöä tai muuta energiaa säästävää lämmitysjärjestelmää ei ole vielä asennettu. Mitään muita tapoja en ainakaan tiedä uudistalon rakentajalle olevan olemassa. Sillä jos katsotaan rakennusluvan liitteeksi tulevaa laskelmaa, sen mukaan meidän talon vuosikulutus siitä, että ilmasto on lämmennyt. 

Lisäksi rakennusluvan liitteeksi laskettavat mitoitukset tehdään kait "kunnollisten talvien" mukaan, mutta sellaisia ei enää tule kuin 2-3 kertaa 10 vuodessa. Esim. meidän suorasähköllä eletty vuosi lokakuusta lokakuulle 2014-2015 oli noin 20% pitkän keskiarvo vuotta lämpimämpi. 

Toinen syy, miksi meidän talon laskelmat näyttää väärin lienee siinä, että meillä on tilat 3 kerroksessa, eli kellarin päällä 2 kerrosta asuintilaa. Jolloin pakkanen ei ikinä pääse talon alapohjan alle. Myöskin kellarin ympärillä on maata aina Kiinaan saakka - eikä tämän maamassan tuomaa lisäeristystä energialaskelmat huomioi mitenkään. Energialaskennassa kiinnitetään huomiota vain seinän paksuuteen, ja seinän rakenteissa käytettyjen rakennusmateriaalien U-arvoihin. 

Huomiota ei kiinnitetä siihen, että jos talon alla ja kellarin seinien tasolla myös ulkolämpötila on ympäri vuoden selvästi plussalla tai suurimman osan vuotta jopa +10C. Niin näiden olosuhteiden ympäröimänä talo ei kuluta juurikaan mitään suhteessa omaan kokoonsa.

4 kommenttia:

  1. Itse saan selville talon perussähkön kulutuksen...siis käyttösähkö..eli valaistus, ruuanlaitto...kuuman veden kulutus katsomalla kesäkuukausien sähkönkulutusta, joka on mulla tässä RAision talossa noin 400 kwh per kk..sitkun kertoo tämän 12 x kuukaudella..päädymme 4800 kilowattiin..

    sitten tästä perus sähkönkulutuksesta vähennämme koko vuotuisen talon sähkönkulutuksen, joka mulla Raisios vähän sun taloo pienenmäs talos oli 2020 8200 kwh pelkällä ILP illä ilman takassa mitään polttamisia, niin selviää, että itse lämmitykseen per vuosi menee vain 3200 kwh..eli nykyhinnoilla ja kiskonta siirtoineen 500 e per vuosi..kannattaako tätä varten ostaa joku muu kuin ILPppi

    toki "Käyttösähkö" lämmittää sitä taloo ainakin jonkinverran niin länmityskaudel

    mul meni maalis kuussa 1032 kwh..selvästi enenpi mitä viimme vuon..mut me ollaankin ruutanoita..enkä ole insinööri..vain pelkkkä yo merkonomi

    VastaaPoista
  2. niin ja talon ilmanvaihtokoneen moottori tietty käy yötä päivää koko vuoden..täs mun kone mallissa voi kesäsin kääntää sen moottorin lämmöntuotannon ulos, ja sit talvella sisään..eli..hyvin järkevää

    VastaaPoista
  3. sen myönnän..et täs talos. kuuman veden kulutus / vesiboileri..on aika vähäises käytös..kun on koronat varsinkin ,niin kerran viikos kylpy täs mul ja vaimmol..on ollu ny tapana

    VastaaPoista
  4. niin et tietty, mitä suurenpi länpimän veden kulutus, sitä parenpi suhteellisesti on ilma vesi lämpö punppu pelkkään ILPPIiin verrattuna..mut raissios on eräs suomen kalleimista vesistä..ei kande tuhlata sitä

    VastaaPoista