perjantai 18. syyskuuta 2015

Kasvihuoneilmiö

Kasvihuoneilmiö on jo kuuluisaksi muuttunut ilmiö Helsingin ja Turun puolivälissä, vanhan ykköstien varressa. Jos kaikki muu vanhan tien varressa kuolee tai kuihtuu, niin Kasvihuoneilmiö sen kun kasvaa ja voi hyvin. Se jos mikä on osoitus vahvasta yrittäjähengestä eli Elisa Palonen -nimisestä naisyrittäjästä.

Vanhassa kasvihuoneessa ja vanhassa teollisuushallissa olevaan yritykseen voi tutustua joka päivä klo 10-18:00. Pääsymaksua ei peritä. Jos tämän paikan kokee omakseen, siellä kuluu helposti useitakin tunteja. Itse poikkesin pitkästä aikaa paikalle viime torstaina. Vielä en ostanut mitään, mutta saatan palata paikan päälle vielä uudestaan lähiaikoina.

Kasvihuoneilmiöllä on toki omat kotisivunsakin, kas tässä:

http://www.kasvihuoneilmio.fi/

Muutama kuvat kertoo enempi kuin tuhat sanaa? Viimeisissä kuvissa vielä muutama pätkä vanhaa ykköstietä. Síellä ei nyt liiku enää kukaan, mutta tie tuli aikoinaan tutuksi mutka mutkalta ja jokaisesta mäestä ja notkelmasta, kun 90-luvulla asuin Turussa ja kävin koulussa Espoon Otaniemessä. Toki opiskelija-asuntoni oli teekkarikylässä, joten en nyt ihan joka päivä Turkuun ajanut. Klikkaamalla kuvaa sen saa suuremmaksi.






























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti