Tänään lähti pihalta viimeinen savikasa - ja samalla löytyi vanha kaivo!
Kaivo oli keskellä pihaa, vain muutaman metrin päässäterassin reunasta. Ylin kaivonrengas puuttui. Laudalla mitatessa syvyyttä oli noin parisen metriä. |
Sama toisesta suunnasta. Savikasasta ei ole oikeassa laidassa enää kuin rippeet jäljellä. Kohta nurmikkoa pukkaa... |
Se, että kaivo löytyi vasta nyt, oli tietysti sattuman kauppaa, ja hyvä että se löytyi traktorin työskennellessä. Traktori nyt ei kuitenkaan kaivoon mahdu putoamaan. Toisin olisi voinut käydä, jos savikasa olisikin poistettu käsipelillä, eli lapiolla ja kottikärryllä. Kaivossa ei nimittäin ollut kantta ollenkaan. Tai kaivo oli siis (ilmeisesti) peitetty pelkällä styroks-levyllä, joka sitten traktorin kauhan alla meni rikki, ja styroksin palaset ja muu päällä ollut maa-aines putosi kaivoon. Paksu stryroksi tietysti kestää ihmisenkin painon aika hyvin. Betoninen kaivonkansi tontilta löytyi jo aikaisemmin, mutta se oli ihan eri paikassa. Jolloin kun löytyi kansi, mutta ei kaivoa, kuvittelin tietysti, että kaivo on aikanaan täytetty, kun tontti on jäänyt asumattomaksi joskus 1980-luvulla.
No, täytettiin se kaivo nyt, ja loput savet ajettiin pihasta pois. Vanhoille tonteille rakennettaessa pitäisi ilmeisesti kopsutella rautakangella koko tontti läpi?
Vanhoilta tonteilta saattaa tosiaan löytyä mitä tahansa. Onneksi ei tapahtunut vahinkoa eli "kaivoonkatsomista".
VastaaPoistaJEP, hyvää tuuria oli - eli jos tapahtuikin kaivoon katsomista, niin onneksi ihan vaan yläviistosta ja kuivin jaloin :-)
PoistaTuttu myös kertoi, että heillä aikoinaan löytyi vanha kaivo tontilta. Nyt tulossa uusi vesikaivo. Voi kuvitella, että aika urakka jos rautakangella koko tontti pitäisi mennä läpi? Toki ihan hyvä, sitä kun ei tiedä mitä löytyy.
VastaaPoistahttp://www.ristiinanporakaivo.fi/porakaivot/
Onneksi löytyi ja niin, että siitä ei tullut ongelmia niin että olisi jotain mennyt rikki siihen iskeytyessä. Meiltä löytyy todella vanha vesikaivo, mutta edelleen se on kunnossa. Se sijaitsee takapihalla, eli ei aivan keskellä pihaa sentään. Nyt sille täytyisi huolto tilata. https://www.ivomit.fi/kaivopalvelut/vesikaivojen-huollot
VastaaPoista