Tänään aamulla ulkona oli -4C pakkasta. Tämä oli tämän syksyn ensimmäinen ihan kunnon pakkasyö tässä meidän kohdalla, tai ehkä kerran pari auton lasit ovat pikkuisen olleet aamulla jäässä. Ei ole kuitenkaan skratapa tarvinnut. Eikä tarvinnut nytkään, kun käytin autossa sisälämmitintä, joka puolessa tunnissa sulatteli tuulilasin...
Myös talon pohjoinen seinä oli aamulla kuurassa. Sellainen ilmiö näkyi tänään aamulla, että vuorilaudan kiinnityksessä käytetyt 120mm ruuvit toimivat näköjään jossain määrin kylmäsiltana, tai tässä tapauksessa toivat talon rungosta lämpöä pintaan niin, että ruuvien ympäriltä kuura oli sulanut pois muutaman sentin alueelta. Vuorilaudan takana olevat ruodelaudat (pystyssä) ja ruuvien paikat olivat siis selvästi näkyvillä. Muuten ruuveja ei kesäisin oikein huomaakaan, koska vuorilaudat on ylimaalattu kiinnittämisen jälkeen, eli ruuvitkin ovat saaneet maalia päähänsä. Vaikka kyllä näissä kuvissa näyttää ihan siltä, ettei ruuveja olisi maalattu lainkaan, mutta ehkä maalia on sitten vain ohuelti.
Rakennamme pitkästä tavarasta eli 3-kerroksisen puutalon (kellari + kaksi asuinkerrosta) Vantaan Rekolaan. Rakentaminen alkoi 2012 elokuussa. Talo muuttovalmis syyskuussa 2014. Lopputarkastus läpi 18.12.2020. Talon arkkitehtuurissa on ollut pyrkimys tehdä talosta 1920-luvun puutalon perillinen aivan kuin Puu-Käpylässä. Bloggailulla tarkoituksena ammentaa tietoa muilta ja jakaa itse saatuja kokemuksia muille. Osa blogista tässä linkissä: http://talo-rautio.talovertailu.fi
keskiviikko 19. lokakuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti