tiistai 11. heinäkuuta 2017

Pääraput ja takkaleivinuuni 3v

Päärappujen valu tehtiin tasan 3 vuotta sitten:

Päärappujen valaminen käynnissä 12.7.2014.
Sama paikka tänään 12.7.2017.
Päärappujen valamisen päivämäärästä muistuttaa
rappujen kulmauksessa oleva signeeraus.
Nyt signeerauksen paikalla tai päällä on kilpikonna.
Kulmassa olevat laudat saisi helposti ruuvattua irti,
mutta en alkanut sitä tekemään. Uskon, ihan katsomattakin,
että se signeeraus on kyllä pysynyt paikallaan siellä.
Olohuoneen iso takka, eli Tiilerin Terhi takka-leivinuuni täytti 3 vuotta jo eilen, sillä se saatiin valmiiksi 11.7.2014. Se näytti valmistumisensa hetkellä tältä:

Tiilerin Terhi 11.7.2014.
Sama paikka 12.7.2017. Takka on ollut valkoinen vasta noin vuoden verran.
Aika kauan mietittiin, että minkä värinen takasta pitäisi tehdä, ja että käyte-
täänkö enempi kuin yhtä väriä. Tai että jätetäänkö sellaiseksi kuin se on,
eli punatiilen väriseksi.
Asumaan muutettiin syys-lokakuun vaihteessa 2014 heti sen jälkeen kun oli saatu muuttotarkastus läpi. Siitäkin alkaa olla kohta 3 vuotta. Mutta ennen kuin tulee 3 vuotta asumista täyteen, niin pidetään varmastikin lopputarkastus ennen sitä. Se on vielä pitämättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti